sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Perjantai-irtsareita torstaina! Tätä on elämä eri rytmeissä.

Kulunut viikko on humissut silmissä ja korvissa ohi sellaisella vauhdilla, etten oikein edes muista mitä on tapahtunut. Ollaan menty Lotan kanssa koko viikko ihan ristiin aikataulujemme kanssa ja vain torstai-iltana oltiin kahdeksan jälkeen molemmat kotona yhtäaikaa. Sen kunniaksi päätettiin syödä perinteiset perjantai-irtsarit jo torstaina. Wuhuuu miten jännää. :D
Molemmilla on töissä ollut tällä viikolla kiirusta. Aikalailla on sairaslomia ihmisillä ja siitä syystä kummatkin ollaan oltu joka päivä aina sen pari tuntia pidempään töissä. On kyllä ihan super hanurista (pahoittelut tästä raadollisesta ilmaisusta :D), että aina kun Lotan kanssa nähdään, toinen nukkuu. Musta olisi olisi kiva vaihtaa kuulumisia yöllä kun tulen töistä, mutta silloinhan Lotu on ollut jo monta tuntia unessa.  Aamulla taas, kun Lotta herää aikaisin, olisi hän valmis viettämään muutaman tunnin yhteistä aikaa, mutta mä taas nukun ja lataan akkuja uuteen päivään. 

Onneksi kuitenkin hyviä aikoja ja yhteisiä hetkiä on paljon luvassa!<3 Nimittäin tiistaina mennään meijän luottotatskaajan Jaanan luo ja edessä on Lotalla 3-4 tuntia paikallaanoloa ja uuden kuvan muodostumista pohkeeseen. Lottaa jännittää, miten hän jaksaa pysyä paikallaan niin kauan ja mua taas jännittää, että miten mä keksin tekemistä noin pitkäksi aikaa siinä vierellä. Mutta ainakin ollaan hereillä ja yhdessä samaan aikaan! :D Ja lisäksi, täähän nostattaa taas hirveen tatuointikuumeen mulle. Syksyllä sitten otan kyllä kuvan pitkästä aikaa!

Perjantaina on edessä sitten se kauan odotettu Saaristo Open! Jes! Ensin mennään Lotan serkun ja tämän miehen luo alkuillasta fiilistelemään ja sieltä sitten suunnataan kohti Hovirinnan rantaa, Jukka Poikaa, Apulantaa ja sitä Koon Kaijaa.. :D Ihan mielenkiinnolla odotan kyllä tuota Kaijan näkemistä ensimmäistä kertaa livenä. Oon ymmärtänyt, että livekeikoilla Kaija on aika mahti ja mukaansatempaava, vaikkei musiikista noin levyllä kuunneltuna niin syttyisikään. :) Toisaalta fiiliksen mulle luo jo varmaan pelkästään se, että Lotta ja tämän serkku on niin innoissaan ja fiiliksissä Kaijasta, että eiköhän se innostus sitten tartu.

Mä olen nyt myös koulun loputtua alottanut uuden harrastuksen! Nimittäin lukemisen! En oo koskaan ollut mikään hillitön romaanien ahmija ja tähän asti oikeastaan vain Riikka Pulkkisen tuotanto ja Tuomas Kyrön mielensäpahoittajat ovat olleet kirjoja, jotka oon lukenut muutamassa päivässä. Koulun ohella ei mulla yksinkertaisesti ole resursseja lukea muita kirjoja, kuin niitä koulukirjoja ja noin muuten oon yleensä aina enemmin katsonut elokuvia ja tv-sarjoja, kuin lueskellut kirjoja. Nyt kuitenkin lukaisin muutamassa päivässä Heli Krugerin esikoisteoksen Olen koskettanut taivasta. Tämä on varmasti monelle, varsinkin seksuaalisen vähemmistön edustajalle, hyvinkin tuttu opus, ollut jo monta vuotta (ilmestynyt 2005), mutta itse kuulin siitä vasta. Kirjoitustyyli oli hyvin Pulkkisen kaltainen, juuri sellainen mistä itse pidän, mutta Lotta taas kyllästyy :D Etsin tänään jo valmiiksi kirjaston nettisivuilta hyllypaikat kaikille niille kirjoille, mitä aion huomenna sieltä hakea seuraavaksi lukulistalleni!

Rentouttavaa sunnuntaita! Nauttikaa toisistanne ja yhteisestä ajasta - ja lukekaa paljon kirjoja ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti