Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökkipossu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökkipossu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. syyskuuta 2015

27 vuotta ja 27 viikkoa!

Totta se on! Meillä on takana raskautta nyt 27 täyttä viikkoa ja raskauden VIIMEINEN kolmannes käynnistyi juuri! Huh hurjaa miten liian nopeasti aika kuluu! Viikonloppuna oli muutakin aihetta juhlaan, nimittäin rakas vaimoni täytti sunnuntaina myös 27 vuotta!<3 Onneaonneaonnea!!<3 Sen kunniaksi ajettiin perjantaina Helsingin kautta (jossa Mökö kävi trimmaajalla) mökille viikonlopun viettoon.



Mökkimme sijaitsee Keski-Suomessa Päijänteen rannalla ja siellähän oli jo ihan täysi syksy käynnissä! Perjantaina ja lauantaina oli ihanat syysmyrskyt, jolloin saatiin fiilistellä säkkipimeää syysiltaa mökin lämmössä ja sunnuntaina kuin synttäritilauksesta elohopea kiiri lähelle 18 astetta ja aurinko paistoi.



Metsässä riitti vieläkin mustikoita ja ne oli ihan hullun kokoisia! Lotta keräsi yhden purkin nopeasti täyteen sillä välin, kun minä pilkoin yhden pienen pystyyn kuolleen männyn polttopuiksi.


Heppu on tänään 27+1 päivää vanha ja ollaan 28. viikolla raskaana. Nyt vihdoin ja viimein on myös saavutettu eräänlainen virstaanpylväs, kun Lotan paino on noussut yli huhtikuisen alkupainon! Viikossa hänelle on tullut painoa lisää 1,3kg ja on se masu kyllä pyöristynytkin!<3 Tällä viikolla Heppu availee silmiään ensimmäisen kerran ja kuulee paremmin kuin aikaisemmin. Oonkin taas lauleskellut Hepulle, mutta edelleenkin puuttuu se yksi biisi, joka olisi se laulu. Onko ehdotuksia? Jos se on lastenlaulu, tulisi sen olla tarpeeksi melodillinen ja tarinallinen ja jos taas on vaan joku kappale, tulisi sen olla tarpeeksi yleismaallinen eikä mistään parisuhteesta tai seksistä kertova :D Ei oo mikään helppo tehtävä löytää muuten sellasta biisiä..!




Vielä toistaiseksi näkyy heppupallon takaa varpaat, kun eteenpäin kuikuilee<3


Lotan synttäreitä vietettiin hyvin rauhallisesti ja fiilistellen sekä lauantaina että sunnuntaina. Leivoin hänelle marianne-vadelmakääretortun, kokkasin pihvi-illallisen ja hemmottelin hieronnoilla. Paketista Lotta sai sunnuntai aamuna Hyvää! Gluteeniton keittiö -kirjan, josta ollaan jo porkkanarieskojen reseptiä ehditty testata. Perjantaina Lotta tekee kirjan ohjeen mukaan itse maissitortilloja ja myös yksi lohipiirakka pääsee tällä viikolla testiin. 


Synttäriaamupalaöverit kuuluvat tottakai aina meidän synttäriperinteisiin ja tätä aamupalaa pitikin nauttia kahdessa erässä, että jaksoi maistella kaikkea. 


Kotiin päästyämme rakas 27-vuotias vaimoni toivoi kaakaota vaahtokarkeilla ja kermavaahdolla, sekä "lämpimäisiä" (:DDDDD) eli niitä porkkanarieskoja. Oot paras!<3 


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Mökkimeininkejä!

Huh, ihanaa kun raskausuutinen on nyt julkinen eikä tarvitse enää salailla ja varoa mitä päästelee suustaan kenenkin seurassa :D Suuri kiitos kaikille onnittelijoille ja raskaudessa myötäeläjille!<3 

Tultiin mökille juhannuspäivän illalla, koska ei päästy mun töiden takia aiemmin lähtemään. Saatiin onneksi Lotankin työt sovitettua niin, että tiistai-iltana vasta ajellaan takaisin kotiin. Meillä tuntui olevan aika epäonninen juhannuspäivä, sillä kun päästiin saareen oli mökkitiellemme johtavalla tiellä oleva portti laitettu lukkoon. Koko sinä aikana, kun Lotta muistaa, ei tuo portti ole ollut lukossa, mutta nyt! Aikamme sitä ihmeteltiin ja Lotta lähti kävelemään mökille katsomaan, josko sieltä löytyisi avainta. No ei ollut ei ja ei muuta kuin tavarat kantoon ja menoksi! Matka on pituudeltaan noin 300m, mutta maastoltaan se on yksi iso ylämäki ja toinen iso alamäki. Voitte siis kuvitella, että siinä tovi vierähti, kun kaatosateessa tuota pätkää eestaas kuljettiin :D

Huono tuuri tuntui senkun jatkuvan, kun sytytettiin puuhellaan tuli ja se lykkäsikin kaikki savut sisälle! Siinä pääsi ehkä pieni itku ja huuto/paniikki/kauhu, mutta onneksi saatiin tilanne kuitenkin lopulta kuriin ja ilman suurempia vahinkoja säästyttiin. Kun vielä pienen kiroamisen jälkeen saatiin verkotkin vesille (menivät solmuun tuon tuosta eikä alapaulat auenneet millään), kääntyi mökkireissu loistokkaaseen suuntaan! :) 

Pojat on ulkoilleet ahkerasti ja Mökö on tietysti ollut mukana aina verkkoja kokemassa. Saldo tähän asti: 5 kuhaa, 3 siikaa ja 1 ahven! Kuhat tuntuvat olevan Mökön lemppareita, koska joka kerta kun sellainen jötikkä verkoista nousee, pomppaa Mökö veneen perälle sitä tarkemmin ihmettelemään.


Toivolla on muuten tänään 5-vuotis syntymäpäivä!<3 Eilen hän oli ihan superrohkea ja kävi näin lähellä tutkimassa Päijännettä.





Me rakastetaan tätä paikkaa kyllä niin paljon! Ja ensi kesänä saadaan tänne vielä lisävahvistuskin nauttimaan tästä kaikesta<3 


Muurinpohjaletut ja kalastus on aina must have mökillä!




Tänään alkoi siis 15. raskausviikko eli ollaan 14+0 raskaana! Heppu on persikan kokoinen ja osaa jo rypistää otsaansa, irvistää ja siristää. Hän liikkuu jo hyvin ahkeraan tahtiin ja reflekseistä tulee kovempia ja säännöllisempiä. Pahoinvointi on Lotalla väistynyt jo taka-alalle ja tällä hetkellä olo pysyy parhaimpana, kun syö pieniä annoksia kahden tunnin välein. Viimeisin mieliteko Lotalla on maito! Lähes joka aterialla hänen täytyy saada ruuan kanssa lasi maitoa, jota hän ei ole siis juonut ainakaan viimeiseen 3 vuoteen.. :D 

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kesäfileitä!

Vaikka mistään varsinaisista kesähelteistä ei ollakaan vielä päästy nauttimaan, ei se näiden kesämimmien tahtia ole haitannut! :D Kesäkausi on korkattu lähes joka muodossaan - uimista lukuunottamatta. Viikonloppuna mökillä Lotta kyllä pari kertaa heitti ehdotuksia järveen pulahtamisesta, mutta tajusi samassa, että +13° vesi ei ihan hirveästi vielä houkuttele. Ehkä juhannuksena on pakko! ;)

Ruissalon kesäasukkaat ovat saapuneet ja käytiin heti ihastelemassa suloisia pieniä karitsoja. Siellä ne kipitti lujaa äitiensä perässä ja parit innostuivat leikkimään keskenään. Ihan todella suloisia kavereita<3



Meidän omenapuukin on jo ihan kesäfileissä (eli fiiliksissä, kuten Lotta mua ojensi, kun luulin että sillä oli vaan kirjotusvirhe.. Oon vissiin aika out :D) ja täydessä kukassaan. Ainakin nuppujen ja kukkien määrän perusteella, taitaa tulla taas aika runsas omenainen syksy! :)




Viime viikolla käytiin extempore treffeillä jokirannassa, kun nähtiin lehdestä mainos Kansallisbaletin kesäkiertueen ilmaisnäytöksestä. Noin tunnin mittaiseen show'hun oli koottu numeroita kansallisbaletin ohjelmistosta ja ehkä parhaimpana ja söpöimpänä loppunumerona nähtiin kohtaus Muumipeikosta ja Pyrstötähdestä ja meille nuo niin rakkaat ja tärkeät muumit tanssahtelivat lavalla tuoden mieleen roppakaupalla ihania muistoja. Kotimatkalla otettiin jätsikiskasta vielä jäätelöpallot mukaan!


Viime viikonloppuna tuli viimein se päivä, jota ollaan taas reilu puoli vuotta odotettu! Mökkikaudenaloitus! Päästiin ensimmäistä kertaa tänä kesänä käymään mökillä Päijänteen rannalla ja koko meidän perhe nautti täysin rinnoin:


Mökö mökkipossu on aina mukana laskemassa ja kokemassa verkot ja vartioi vierellä, kun saalista perataan ja laitetaan fileiksi. Tälläkään kertaa vakkariverkkopaikka ei pettänyt - eikä uskollinen mökkipossukaan - ja saaliiksi saatiin siikaa, hauki ja ahventa.


Toivo on mökillä aina oikein mestariseikkailija ja viihtyy ulkona valjaissa tutkien ja kuljeskellen jopa tunnin kerrallaan. 


Papusta parasta mökillä on mustikanvarvut. Ja niitähän riittää! Mumsmums.



Kotonakin on päästy kesävireeseen ja kesäiltojen tunnelmaan omalla pihapatiolla, johon ilta-aurinko paistaa. Tänään herkuteltiin siinä suklaamansikoilla ja pelattiin Alphapetiä, jonka HISTORIALLISESTI minä voitin! Olin aivan liekeissä! Voitin melkein yli 100 pisteellä Lotan, huh huh :)


torstai 2. lokakuuta 2014

DIY työpöytä!

Oltiin viime viikonloppuna Lotan mummin ja vaarin mökillä rakentamassa meille uusi työpöytä. Tästä pöydästä tulikin oikea kierrätysihme, sillä pöydän kansilevy on alunperin vanha saunan ovi ja laatikot pöydän jalkoina on tehty vanhoista pation laudoista.  
Jotta projekti kuin projekti saadaan aluillensa, tarvitaan tietysti pikku possuherra Mökötöön korvaamatonta apua!

Tehokasta tiimityöskentelyä! Lotan vaari sirkkelöi oikean mittaisia pätkiä laudoista ja minä hioin saunan ovea.

Ja jotta koko päivän jaksaa rakentaa ja puuhastella, on pakollinen keksipullakahvihetki paikallaan aina välillä.

Pöydän jalkoina voi käyttää kahta samankokoista vanhaa puulaatikkoa, esimerkiksi hedelmä- tai viinilaatikkoa. Me päädyttiin kuitenkin rakentamaan sellaiset itse vanhoista laudoista, jolloin lopputulos oli lähes samanlainen ja saatiinpa askarreltua laatikoihin vielä hyllytkin :) 




TADAA!! Vielä pisteenä i:n päälle pöytä saa kannekseen jossain kohtaa lasilevyn, mutta tällä hetkellä lähes valmis lopputulos näyttää tältä! :)


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kesän 2013 parhaita paloja!

Niin on nyt vaan taas käynyt, että kesä on väistynyt alkavan syksyn tieltä ja kohta puolin Ansu saakin alkaa virittelemään jouluvaloja ja lauleskelemaan Lotan iloksi joululauluja! 

Tässä postauksessa siis muistellaan joitain kuluneen kesän parhaista hetkistä :)


Koska kerran kesässä matot KUULUU pestä, suuntasimme eräs helteinen päivä heinäkuussa matonpesupaikalle kymmenkunta mattoa kyydissä ja puhdasta tuli!


Kesä ilman kesämökkeilyä, ei ole kesä lainkaan. Siispä Haukkasalossa tottakai piti pyörähtää ja Päijänteessä pulahtaa. Tänä kesänä tämän teki myös Mökö, joka onneton säikähti venettä ja tippui laiturilta.. No tulipahan ainakin selväksi, että osaa se uida! Reppana<3


Ansu laski ekaa kertaa verkot yksin, Lotan iskän soudellessa hiljaa.


Seuraavana päivänä verkoista löytyi 6 siikaa, 2 ahventa sekä 2 haukea!


Ei muuta kun saalis peraten ja fileiksi! Ja tästä hommastahan ei olisi tullut mitään ilman kalakoira Mökötöön korvaamatonta auttamista.


Ansuhan ei marjasta, koska hirvikärpäset liimautuu hiuksiin, hyttyset syövät, punkit tarttuu ja miljoona muutakin mönkiäistä metsästä ilmestyy samaan aikaan liian lähelle. Lotta tosin keräsi litran verran mustikoita!


Kalaonnea ei uistinkalastukseen enää riittänyt tuottoisan verkkosaaliin jälkeen.




Tall Ships Races oli tänä vuonna myös Helsingissä ja pistäydyimme sitäkin pällistelemässä! Me ja muutama tuhatta muuta. 


Laivojen lähtöpäivänä käveltiin kiertelyn jälkeen Eiran rantaan eväiden kanssa katsomaan lähtevien purjeiden paraatia.


Elokuun alussa vietettiin vanhempien kesäretkipäivää!


Suunnattiin Nuuksioon 4km luontopolulle ja oltiin Lotan kanssa suunniteltu yhtä jos toista hauskaakin hauskempaa aktiviteettia ja kilpailua vanhemmillemme. Ensimmäinen kisa oli mustikanpoiminta ja kerätty saldo toimitettiin tietysti Ansun ja Lotan pakastimeen :D




Evästauolla syötiin persikka-rahkapiirakkaa ja juotiin kuumaa vettä, jonka jokainen sai maustaa luonnosta löytämillään lehdillä/marjoilla!


Lotan vanhemmat veistelemässä ja rakentamassa kaarnalaivoja ja ritsoja kilpailun yhdessä osiossa!


Tuomarina oli tietysti tarkkaakin tarkkasilmäisempi pikku herra Mökötöö!




Grande finale käytiin rannasta käsin ampuen ritsalla toisen joukkueen kaarnalaivoja upoksiin. Tässä Ansun äidin tyylinäyte!


Voittajina selvittiin ja löydettiin takaisin autoille! Retkipäivä jatkui vielä takaisin Ansun ja Lotan luokse, jossa syötiin illallista ja illalla suunnattiin vielä Hayride Haltiala country bileisiin!


Tähän kesään mahtui paljon ihania muistoja ja kokemuksia, mutta valitettavasti myös surullisia uutisia. Ensimmäinen roadtrip ulkomaille, mökkeilyä, uimista, kalastamista, festareita, keikkoja, hautajaiset, retkiä, grillaamista ja ennenkaikkea 5-vuotispäivä. Niistä kaikista rikkaampina olemme valmiit kohtaamaan taas arjen ja tulevan syksyn ja tietysti päivittämään blogia hieman ahkerampaa tahtia. 

I'm sticking with you, 'cos I'm made out of glue<3