Vanhempien laskiaisrieha!

Niin oli taas ohjelman täyteinen viikonloppu, etten ehtinyt ja jaksanut tänne näpytellä, joten korjaan asian parin päivän viiveellä! Aloitettiin Lotan kanssa kesällä uusi perinne: Vanhempien viikonloppu, joka käytännössä tarkoittaa, että 2 kertaa vuodessa molempien vanhemmat tulevat luoksemme Espooseen ja vietämme yhdessä päivän erinäisten aktiviteettien parissa. Viime lauantaille osuikin tuo talviajan vanhempien retkipäivä ja harmaasta kelistä huolimatta, saatiin sitä pientä talviretkifiilistä. 

Kesällä tehtiin retki Nuuksioon ja ajateltiin Lotan kanssa, että kyllä meidän nyt sama mesta pitää talvella ja kesällä nähdä. Siispä lähdettiin heti aamusta 10 jälkeen kohti Nuuksiota. Kesän reissusta oppineena, olimme varautuneet grillimakkaroin tähän retkeen. Kesällä kun saimme kuulla nupinaa siitä, ettei makkaraa ollut tarjolla, vaikka nuotiokin tehtiin ja kaikkea. Noh, perinteiset notskit laitettiin taas tulille ja jokaisen tuli veistää itselleen makkaratikku!

Veden hiljaa alkaessa poreilla kahvia ja teetä varten, oli hyvin aikaa kuumentaa nuotiomakkarat, joka toisilta sujui paremmin kuin toisilta. Lotan äitin makkara nimittäin tipahti loppuvaiheessa nuotioon ja se ongittiin sieltä sitten nokisena ja tuhkaisena. Onneksi oli paperia mukana, niin sai Tuijakin jotain purtavaa. 

Vanhempieni Aku papparainen (keväällä 9 vee) pääsi myös mukaan retkelle ja tässä Lottaa lukuunottamatta koko konkkaronkka poseeraakin!

Lotan kanssa tunnuttiin olevan ainoat, joilla ei ollut täysin säänmukaiset varusteet, koska jäädyttiin heti. Lotan iskällä oli kuitenkin mukanaan toppaliivi, jota tämä eräretkeilijä sai lainata. "Sä näytät siltä, kun olisit asunut 3 viikkoa täällä metsässä!"

Koska joka retkellä pitää olla jokin kilpailu, oli nuotiohetken jälkeen ohjelmavuorossa lumiukkosota! Mun vanhemmat ja Lotan vanhemmat saivat muutaman minuutin aikaa tehdä niin monta mini lumiukkoa kuin kerkeävät ja sen jälkeen piti lumipalloilla pommittaa vastustajan ukot nurin. Tämän tiukan taiston voitti Ansun vanhemmat! Retken jälkeen kokoonnuimme meille kaikki kuusi ja koirat ja ruuan valmistumista odotellessa pelattiin UNOa. Lotan vanhemmat toivat mukanaa UNO Extreme pelin, mitä valitettavasti ei päästy vielä testaamaan paristojen uupuessa, mutta torstaina otamme sen ehdottomasti mukaan ystäväpariskuntaillalliselle! 

Sunnuntaikin hurahti varsin vauhdilla, kun teimme päiväretken Kaarinaan Lotan tädin 50-vuotissynttäreille. Viime yöstä lähtien on pikkupossun kanssa juostu ulkona, kun reppanalla on maha taas jostain mennyt ihan sekaisin. Tänään oltais päästy ekaa kertaa leikkauksen jälkeen treeneihinkin ja Flyball-kurssin ensimmäiselle kerralle, mutta täytyypi jäädä kotiin parantelemaan tuo pikkumiehen masu. 

Lotta aloitti tänään ensimmäistä päivää uudessa työpaikassa ja mulla taas alkaa uusi työ torstaina koulutuksen merkeissä. Jännittävää!! Synttäreihinkin on enää vaan 2 viikkoa ja sovin juuri extempore reissun Turkuun ensi viikonlopuksi, jolloin juodaan ainakin omien vanhempieni kanssa jo ennakkoon synttärikakkukahvit :) 

Pari sanaa rakkaudesta.

Niin vain se ystävänpäivä meilläkin vierähti ja vaikka itse olen aina ollut sitä mieltä, että Suomessa ystävänpäivä on nimensä mukaan ystävyyden juhla eikä parisuhteen juhla (kuten eng. kiel. Valentine's Day), tuli sitä siis meilläkin vietettyä. Ja en tiedä oonko nyt vaan jotenkin tosi herkässä tilassa, mutta paljon ajatuksia ja rakkauspuuskia tuo eilinen päivä herätti. Niistä vähän tuonnenpana lisää. 

Itse olin aamupäivän luennolla ja Lotta lähti kahdeksi töihin, joten varsinainen ystävänpäivän viettomme pääse alkamaan vasta illalla, kun Lotta tuli kotiin. Mikäs sen paremmin juhlaan sopisikaan kuin herkuttelu, joten juhlimme ystävyyttämme ja rakkauttamme syömällä ja katsomalla elokuvan Ystävänpäivä. 

Herkkusalaattia, itseleivottua foccaciaa ja pyörremyrskyt jälkkäriksi!

Koska Lotta rakastaa mansikoita ylikaiken, en voinut vastustaa ostamasta niitä, kun ne vielä myytiin sydämen muotoisessa rasiassa. 

Tällä viikolla on taas ollut ohjelmaa ja tapahtumia! Meidän pienimälle vauvalle Mökölle tehtiin kastraatio maanantaina ja ainakin toistaiseksi on poju hyvin lähtenyt leikkauksesta toipumaan. Koppa päässä mennään, kunnes alapää on siinä kunnossa, että hän voi sitä huoletta itse hoitaa. Itse leikkaushaava on jo lähes täysin ummessa, ainoastaan mietityttää nuo kivespussit ja niiden ympärysalue, kun se punottaa ja on turvoksissa, mutta ohjeiden mukaan tämä on normaalia muutaman päivän. Viime yönä Mökö päätti herättää piipittämällä vähän ennen kolmea. Ei oikeen vieläkään tiedetä mikä hänen asiansa oli, koska mikään erityinen hinku ulos hänellä ei ollut, vaikka sielä käytiinkin. Joko hänellä oli kipuja tai sitten häntä vaan alkoi ärsyttää tuo kopan kanssa touhuaminen, kun ei voi ihan niin mennä ja viilettää, mitä on tottunut. Viimeiset kipulääkkeet ja antibiootit syötiin aamulla, joten nyt vaan seuraillaan ja toivotaan, että kopasta päästäisiin mahdollisimman pian eroon. 

Lotta kävi keskiviikkona työhaastattelussa ja oli siitä asti hirveässä jännityksessä, että miten käy. Hän ei suostunut puhumaan ja kertomaan työstä mulle oikein mitään, koska halusi paikan niin kovin, ettei sitten pety enemmän jos etukäteen hehkuttaa ja innostuu liikaa. Huomasi heti, että nyt on oikeasti paikka minkä toinen haluaa, kun Lotta, joka lähtiäpäältä on hyväntuulinen ihminen, tiuski ja oli niin vakava, etten oikein uskaltanut pariin päivään kertoa edes omasta päivästäni. Eilen, haastateltuaan toista kandidaattia kyseiseen työhön, oli Lotta saanut innolla ja kauhulla odotetun yhteydenoton kyseisestä työpaikasta. Ja hyviä uutisiahan ne oli! ;) Lotta itse kuvailee paikkaa siten, että hän pääsee nyt tekemään kaikkea sitä, missä hän on hyvä enkä voisi olla yhtään onnellisempi hänen puolestaan ja ylpeä.

Tästä päästäänkin jo otsikossa viittaamaani teemaan eli rakkauteen. Me ollaan Lotan kanssa puhallettu yhteen hiileen yli viisi ja puoli vuotta. Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt todella nopeasti ja samalla kuitenkin miettii, mitä kaikkea me ollaan siinä ajassa nähty ja koettu ja eletty. Miten moni asia on muuttunut, kasvanut, mennyt eteenpäin. Ja silti, tässä me yhä edelleen ollaan, yhdessä ja onnellisia. Kuten viime vuonna, ja sitä edeltävänä, ja sitä edelt… 

Jos jotain, mä olen oppinut sen, että mitään tässä elämässä ei tulisi pitää itsestäänselvyytenä. Vaikka vuosi vaihtuu ja "me" pysyy, ei se silti tarkoita, ettei "meidän" eteen tulisi tehdä töitä. Mä en ole ollut kovin hyvä ilmaisemaan tunteitani. Tai oikeastaan näyttämään niitä. Lotalta oon oppinut, että on eri asia sanoa "ihana nähdä" kuin näyttää se, vaikka halaamalla ja pitämällä kiinni. En tiiä missä vaiheessa pakka on kääntynyt ylösalasin, mutta mä, joka ennen en voinut sietää minkäänlaista silittelyä ja "lääppimistä", iloitsen niistä harvoista hetkistä, kun Lotu ottaakin mut kainaloon eikä toisinpäin tai silittääkin mun hiuksia. 

Tuntuu oikeastaan aika sanoinkuvaamattomalta miettiä, miten onnekas mä oon. Mulla on joku, joka löytää aina juuri ne oikeat lohdutuksen sanat, kun itken. Joku, jolle voi kertoa kaiken. Joku, joka lähettää mulle kolme kertaa päivässä pusuja tekstiviestillä. Joku, jonka mielestä oon kaunis ja upea. Ja joku, joka sen myös sanoo lähes päivittäin. Joku, joka liikuttuu kyyneliin, kun miettii häitä. Joku, jonka nauru saa aina hyvälle tuulelle.

"Cause all of me, loves all of you. Love your curves and all your edges, all your perfect imperfections. Give your all to me, I'll give my all to you. You're my end and my beginning, even when I lose I'm winning. "

Viikonlopun juhlahumua, häpeätkö tunnustaa?

Viikonloppuna käytiin Turussa kääntymässä ja juhlimassa Lotan isosiskon poikaystävän 30v. synttäreitä. Juhlat järjestettiin Turun Ylioppilasteatterin tiloissa ja näiden puitteiden tarjoamana illan teema olikin open mic. 

Herkuista vastasi Lotan isosisko yhdessä synttärisankarin ja tämän siskojen kanssa. Oli syntisen hyvää suklaakakkua ja herkullisia nachoja!

Nämä juhlat olivat taas niitä harvoja tilaisuuksia vuodesta, kun tuo rakas avovaimoni laittaa tällinkiä naamaan ja valvoo yli puolenyön. Tässä siis todistusaineistoa siitä!  

Synttärisankari aloitti itse illan open mic esitykset pitämällä kevyen 45minuutin puheen… No okei 15minuutin, mikä huipentui vielä kaverin musisointiin omistettuna Lotan isosiskolle. Muita illan esityksia oli tietovisa synttärisankarista, Lotan serkkujen kanssa yhdessä uudelleen sovitettu kappale Minttu sekä Villestä, mun ja Lotan sirkusesitys sekä kuulemma oli vielä pari puhettakin. 

Tuosta sirkusesityksestä pitää vielä erikseen mainita, että siitä on tullut jonkinlainen klassinen itsensä häpäisy varsinkin Lotan sukulaisten keskuudessa. Ei siis oikeasti olla todellakaan akrobaattisia saatika notkeita ja tehdään temppuja, joihin 3-vuotiaskin pystyisi ja varmasti vielä paremmin. Mutta siinä ehkä se hauskuus sitten juuri onkin. Lotan mahtavana ajatuksena olikin tehdä herra 30-vuotiaalle syntymäpäivälahjaksi ihan oma sirkusesitys!

Ylioppilasteatterissa oli menossa tällä hetkellä prokkis HÄPEÄ jonka innoittamana esimerkiksi teatterin vessojen seinät on vuorattu paperilla ja kaikkia kehotetaan tunnustamaan seinällä jokin asia, jota häpeää. Itse en oikein keksinyt asiaa, mitä häpeäisin tunnustaa. Toisaalta jos kysyy Lotalta, hän kertoisi heti varmasti viisi asiaa, jotka ovat minussa noloja.. :D Eikun nyt keksin! Nuorena hullaannuin ihan täysin aina johonkin pariskuntiin, joita tv-sarjoissa tai elokuvissa näytettiin. Katoin Youtubesta haastatteluja ja pätkiä ainakin viikon verran joka käänteessä kun vaan ehdin ja häpeällistä tästä tekee sen, että teen sitä edelleen.. Mitä sinä häpeät tunnustaa?

Sunnuntai aamuna kokoonnuimme muutaman Lotan serkun kanssa ennalta sovittuun krapulabrunssin viettoon. Kenelläkään ei tosin ollut mitään suurempaa krapulaa, joten päästiin vain täysin rinnoin nauttimaan herkullisesta massiivisesta sunnuntaibrunsselosta!

Pieni arjen kulinaristi iski jälleen.

Lauantaina meidän oli tarkoitus käydä Kellarikrouvissa herkuttelemassa suklaafonduella. Heikohkosta rahatilanteestani johtuen tämä ajatus kuitenkin ahdisti minua, sillä kahden hengen jälkiruokailuun olisi uponnut rahaa noin 30 euroa. Tämä saikin minut miettimään, että voisin kokata meille kotona tuolla samalla summalla 3 ruokalajin illallisen. Ja syynkin keksin siihen Lotan yllätykseksi heti: eilen meillä oli yhteistä taivalta takana tismalleen 5 ja puoli vuotta. <3 

Alkuun tarjolla oli gluteenittomia crostineja timjami-vuohenjuustomoussella. 

Pääruoaksi loihdin vanhaa kunnon pottumuusia (voilla ja kermalla maustettuna tietenkin) sekä yrttijuustoisia kuharullia valkoviinitimjamikermakastikkeella.














Jälkiruuaksi teimmekin oman suklaafonduen, jonka nautimme cantaloupe-melonin, viinirypäleiden, baanaanin sekä vaahtokarkkien kera.

Myöhemmin iltapalaksi Putouksen katsomisen oheen, Lotu väsäsi meille guacamolen ja tuoretomaattisalsan, joihin sitten nachoja dippailimme ja kikatimme yllättävänkin hauskalle Putous-jaksolle.