lauantai 15. helmikuuta 2014

Pari sanaa rakkaudesta.

Niin vain se ystävänpäivä meilläkin vierähti ja vaikka itse olen aina ollut sitä mieltä, että Suomessa ystävänpäivä on nimensä mukaan ystävyyden juhla eikä parisuhteen juhla (kuten eng. kiel. Valentine's Day), tuli sitä siis meilläkin vietettyä. Ja en tiedä oonko nyt vaan jotenkin tosi herkässä tilassa, mutta paljon ajatuksia ja rakkauspuuskia tuo eilinen päivä herätti. Niistä vähän tuonnenpana lisää. 

Itse olin aamupäivän luennolla ja Lotta lähti kahdeksi töihin, joten varsinainen ystävänpäivän viettomme pääse alkamaan vasta illalla, kun Lotta tuli kotiin. Mikäs sen paremmin juhlaan sopisikaan kuin herkuttelu, joten juhlimme ystävyyttämme ja rakkauttamme syömällä ja katsomalla elokuvan Ystävänpäivä. 


Herkkusalaattia, itseleivottua foccaciaa ja pyörremyrskyt jälkkäriksi!




Koska Lotta rakastaa mansikoita ylikaiken, en voinut vastustaa ostamasta niitä, kun ne vielä myytiin sydämen muotoisessa rasiassa. 


Tällä viikolla on taas ollut ohjelmaa ja tapahtumia! Meidän pienimälle vauvalle Mökölle tehtiin kastraatio maanantaina ja ainakin toistaiseksi on poju hyvin lähtenyt leikkauksesta toipumaan. Koppa päässä mennään, kunnes alapää on siinä kunnossa, että hän voi sitä huoletta itse hoitaa. Itse leikkaushaava on jo lähes täysin ummessa, ainoastaan mietityttää nuo kivespussit ja niiden ympärysalue, kun se punottaa ja on turvoksissa, mutta ohjeiden mukaan tämä on normaalia muutaman päivän. Viime yönä Mökö päätti herättää piipittämällä vähän ennen kolmea. Ei oikeen vieläkään tiedetä mikä hänen asiansa oli, koska mikään erityinen hinku ulos hänellä ei ollut, vaikka sielä käytiinkin. Joko hänellä oli kipuja tai sitten häntä vaan alkoi ärsyttää tuo kopan kanssa touhuaminen, kun ei voi ihan niin mennä ja viilettää, mitä on tottunut. Viimeiset kipulääkkeet ja antibiootit syötiin aamulla, joten nyt vaan seuraillaan ja toivotaan, että kopasta päästäisiin mahdollisimman pian eroon. 



Lotta kävi keskiviikkona työhaastattelussa ja oli siitä asti hirveässä jännityksessä, että miten käy. Hän ei suostunut puhumaan ja kertomaan työstä mulle oikein mitään, koska halusi paikan niin kovin, ettei sitten pety enemmän jos etukäteen hehkuttaa ja innostuu liikaa. Huomasi heti, että nyt on oikeasti paikka minkä toinen haluaa, kun Lotta, joka lähtiäpäältä on hyväntuulinen ihminen, tiuski ja oli niin vakava, etten oikein uskaltanut pariin päivään kertoa edes omasta päivästäni. Eilen, haastateltuaan toista kandidaattia kyseiseen työhön, oli Lotta saanut innolla ja kauhulla odotetun yhteydenoton kyseisestä työpaikasta. Ja hyviä uutisiahan ne oli! ;) Lotta itse kuvailee paikkaa siten, että hän pääsee nyt tekemään kaikkea sitä, missä hän on hyvä enkä voisi olla yhtään onnellisempi hänen puolestaan ja ylpeä.

Tästä päästäänkin jo otsikossa viittaamaani teemaan eli rakkauteen. Me ollaan Lotan kanssa puhallettu yhteen hiileen yli viisi ja puoli vuotta. Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt todella nopeasti ja samalla kuitenkin miettii, mitä kaikkea me ollaan siinä ajassa nähty ja koettu ja eletty. Miten moni asia on muuttunut, kasvanut, mennyt eteenpäin. Ja silti, tässä me yhä edelleen ollaan, yhdessä ja onnellisia. Kuten viime vuonna, ja sitä edeltävänä, ja sitä edelt… 

Jos jotain, mä olen oppinut sen, että mitään tässä elämässä ei tulisi pitää itsestäänselvyytenä. Vaikka vuosi vaihtuu ja "me" pysyy, ei se silti tarkoita, ettei "meidän" eteen tulisi tehdä töitä. Mä en ole ollut kovin hyvä ilmaisemaan tunteitani. Tai oikeastaan näyttämään niitä. Lotalta oon oppinut, että on eri asia sanoa "ihana nähdä" kuin näyttää se, vaikka halaamalla ja pitämällä kiinni. En tiiä missä vaiheessa pakka on kääntynyt ylösalasin, mutta mä, joka ennen en voinut sietää minkäänlaista silittelyä ja "lääppimistä", iloitsen niistä harvoista hetkistä, kun Lotu ottaakin mut kainaloon eikä toisinpäin tai silittääkin mun hiuksia. 

Tuntuu oikeastaan aika sanoinkuvaamattomalta miettiä, miten onnekas mä oon. Mulla on joku, joka löytää aina juuri ne oikeat lohdutuksen sanat, kun itken. Joku, jolle voi kertoa kaiken. Joku, joka lähettää mulle kolme kertaa päivässä pusuja tekstiviestillä. Joku, jonka mielestä oon kaunis ja upea. Ja joku, joka sen myös sanoo lähes päivittäin. Joku, joka liikuttuu kyyneliin, kun miettii häitä. Joku, jonka nauru saa aina hyvälle tuulelle.

"Cause all of me, loves all of you. Love your curves and all your edges, all your perfect imperfections. Give your all to me, I'll give my all to you. You're my end and my beginning, even when I lose I'm winning. "


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti