Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Påsket täynnä suklaata!


Me ollaan tähän asti aina varauduttu virpojiin, mutta koskaan meillä ei ole yhtäkään käynyt. Viime sunnuntaina sitten ensimmäistä kertaa jätettiin munat ostamatta palmusunnuntaita varten ja eikös sitten *PLIMPLOM* "Saako virpoa?" kaksi pientä noitaneitoa seisoi oven takana. Onneksi meidän kuivakaapin hyllyiltä löytyi suklaaherkkuja, joita sitten virpojat saivat palkaksi. JA me saatiin ensimmäinen hieno virpomisoksa! 



Löydettiin Lotallekin maidottomia pääsiäisherkkuja, muun muassa Pandan Tipu -makeiset on sekä gluteenittomia että maidottomia! Ja Punnitse & Säästä liikkeestä haettiin julmettoman kokoinen pääsiäismuna Lotalle koko pääsiäiseksi. Mä taas sain Kindereitä, yhden kutakin päivää kohti ja Lotta oli piilottanut ne mulle ympäri taloa :D




Sunnuntaina mentiin mökille puutalkoisiin Lotan serkkujen ja muiden sukulaisten kanssa. Meiltä tosin osallistuminen itse puutalkoisiin meni aika ohi. Sillä aikaa kun kävin Hilman ja muiden suvun äitien ja vauvojen kanssa lenkillä, Lotta kyllä halkoi jotain puita, mutta siinä meidän perheen panostus sitten olikin. 


Mä keskityin lähinnä Hilman ja muiden vauvojen kanssa höpöttämiseen ja leikkimiseen. Oltiin sovittu, että menen Mökön kanssa mun vanhemmille yöksi, jotta saan hetken kaipaamaani omaa aikaa. Ja noh, myös yhden tauottoman yön, vaikka Hilma nukkuukin hienosti yöt. Halusin siis imeä vähän varastoon Hilma-aikaa ja kyllä se tarpeeseen tulikin, koska 20h aikana ehti tulla tosi kova ikävä!<3 Lotalla ja Hilmalla oli myös mennyt tosi hienosti ja he oli heränneet yöllä vaan yhden kerran. 



Tässä on muuten pikkuserkukset, joilla on ikäeroa vain 4 päivää! Ei liene kellekään epäselvää, kumpi näistä pienistä on neiti- ja kumpi äijä-ihminen! :D

torstai 2. huhtikuuta 2015

Hääaskartelua osa 7: koivu kappaleiksi!

Pyörähdettiin viime sunnuntaina mökillä kaatamassa yksi koivu, josta sitten saatiin vähän häärekvisiittaa. Pikku hiljaa meillä alkaa olla jo aikamoiset koristelut ja somisteet elokuuta varten valmiina! Mä tosin olen jäänyt vähän jälkeen omalta osaltani, koska kutsujen näpyttäminen kirjoituskoneella on meikäläisen nakki. Nelisenkymmentä kutsua pitäisi vielä naputtaa, mutta onneksi tässä pääsiäisenä on ainakin 4 vapaapäivää putkeen, niin aikaa pitäisi olla yhteen jos toiseen pikkupuuhaan :)


Näitä erikorkuisia lankkuja tulee tarjoilupöydille astioiden alle sekä myös lyhtyje alustoiksi.



Kaikkein pienimmät lankut ovat paksuudeltaan pari cm ja halkaisijaltaan noin kymmenen ja ne toimivat pöytäkartoituksessa osoittamassa mikä on kenenkin pöytä. Joko ihan numeroilla tai sitten kehittelemme niihin vielä jonkun idean, symbolin tms. jujun, minkä kautta pöytäkartta muodostuu. Nämä kiekot tulee kuitenkin kuhunkin pöytää osoittamaan mistä pöydästä on kyse.


Yhdestä lankusta paljastui sydän! Eikä mikä rakkauskoivu!<3 :D



Jätettiin koivupalat kuivumaan puoleksi vuodeksi ja loppuosa puusta pilkottiin klapeiksi! Huh mikä urakka! (Maassa olevat klapit pilkoin itse.. En kaikkia kuvassa näkyviä :D)


Oikein hyvää ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille lukijoillemme!<3

maanantai 9. helmikuuta 2015

Hääaskartelua osa 4: lyhtyjä lasipurkeista!

Iltapäivällä askartelujoukko vaihtui vielä yhteen Lotan kaasoon sekä mun kaasoon, joiden kanssa askarreltiin lasipurkeista lyhtyjä. Puu ja keltainen valo tulee olemaan kaksi pääteemaa meidän häissä ja siksi sävymaailma ja materiaalit noudattavat kaikessa askartelussa samaa linjaa. 




Meidän mielestä kaikista askarteluista tuli tosi onnistuneita, juuri meidän näköisiä ja melkeinpä hienompia kuin osattiin ees ajatella! :D Keskiviikkona käydään hääpaikalla ottamassa vähän mittoja ja laskemassa pöytiä, jotta pystytään hahmottelemaan pöytäkarttoja ja istumajärjestyksiä, liinoja ja pöytäkoristeita. 

Mainitsemisen arvoinen juttu tästä päivästä, Toivo kävi aamulla rokotuksilla ja hän oli superreipas!<3 Syksyllä 2013 Toivolla oli kahdessa hampaassa hammaskaulansyöpymää, joka on siis vaihtelevalla tahdilla etenevä tila. Toivolta poistettiin kyseiset hampaat syöpymän etenemisen estämiseksi/hidastamiseksi ja tänään saatiin lääkäriltä kuulla, että Toivolla on oikein siistit ja hyväkuntoiset hampaat sekä ikenet. Jee, ei siis näillä näkymin tarvitse lisää hampaita poistella hetkeen eikä hammaskiveäkään ollut kertynyt :) 

Hääaskartelua osa 3: paikkakortit pyykkipojista!

Sunnuntaina meillä oli kaasojen hääaskartelupäivä. Kaasoja tuli kahdessa aallossa ja Lotta aloittikin kahden oman kaasonsa kanssa paikkakorttien askartelun jo päivällä kun itse olin vielä töissä. Oltiin varauduttu päivään isolla läjällä irtokarkkeja, kahvilla sekä hittituotteeksi nousseella siemennäkkärillä. 



Meidän paikkakortit eivät ole varsinaisia kortteja, vaan puisia pyykkipoikia, jotka tulevat pystyyn juomalasin reunaan. Koristeeksi pyykkipojat saivat palan pitsiä sekä rusetin juuttinarusta.



sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Portintekotalkoot!


Helatorstain kunniaksi suuntasimme Nipsun ("Nipsu" on siis meidän uusi auto Nissan Primera) nokan kohti Sauvoa, Lotan mummin ja vaarin mökkiä. Mökö takalaatikossa olimme valmiita päivän mittaiseen portin rakentamiseen takapihalle!


Mökö oli täpinöissään päästessään viilettämään pitkin mökki maita ja Lotta enemmän tai vähemmän innoissaan valokuvaamaan kaikkea olennaista ja epäolennaista, kuten tätä kivileppäkerttua.


Pikku possu vauhdissa! Riemu katossa ja elämä edessä, mä ooon Mökötööö!!!!



Ei muuta kun sopivaa lautaa valitsemaan! 



Sauvossa on vermeet ja puitteet yhteen jos toiseen nikkarointiin ja remontointiin. 


Ja ennenkaikkea huippu isäntä, jolta saa apua ja vinkkejä vaikka mihin! Tässä asennetaan lautojen mittausta varten stopperia tukilautaan, että saadaan sirkkelillä helposti yhtä pitkiä lautapätkiä :)


Kameralla saatiin ikuistettua ehkä se ainut pieni hetki, jolloin Mökö malttoi käydä maate.



Ansu innostui akkuporakoneen käytöstä niin paljon, että haluaa sellaisen ehkä joululahjaksi! :D Tästä se portti syntyy!


Lotta löysi vielä köyden, joka kuulemma tulee sopimaan täydellisesti meijän ihanaan navy-henkiseen takapihaan. 



Käytiin ostamassa kotona vielä maali ja viimeiset yrttien siemenet takapihan viimeistelyä varten. Ansu kuitenkin hienosti heitti muovikassin, jossa nämä kaikki oli, lattialle, jolloin maalipurkin kansi aukesi ja maalit levisi pitkin pussia ja lattiaa. Että näin! :D




Portin kiinnittämistä varten tolpalle piti kaivaa kuoppa ja itse portti tietenkin maalata. 




Lopputuloksena ehkä pihapiirin hienoin portti, josta ainakin seinänaapurit ovat ilmoittaneet olevansa kateellisia! :D