Sivut

torstai 2. huhtikuuta 2015

Hääaskartelua osa 7: koivu kappaleiksi!

Pyörähdettiin viime sunnuntaina mökillä kaatamassa yksi koivu, josta sitten saatiin vähän häärekvisiittaa. Pikku hiljaa meillä alkaa olla jo aikamoiset koristelut ja somisteet elokuuta varten valmiina! Mä tosin olen jäänyt vähän jälkeen omalta osaltani, koska kutsujen näpyttäminen kirjoituskoneella on meikäläisen nakki. Nelisenkymmentä kutsua pitäisi vielä naputtaa, mutta onneksi tässä pääsiäisenä on ainakin 4 vapaapäivää putkeen, niin aikaa pitäisi olla yhteen jos toiseen pikkupuuhaan :)


Näitä erikorkuisia lankkuja tulee tarjoilupöydille astioiden alle sekä myös lyhtyje alustoiksi.



Kaikkein pienimmät lankut ovat paksuudeltaan pari cm ja halkaisijaltaan noin kymmenen ja ne toimivat pöytäkartoituksessa osoittamassa mikä on kenenkin pöytä. Joko ihan numeroilla tai sitten kehittelemme niihin vielä jonkun idean, symbolin tms. jujun, minkä kautta pöytäkartta muodostuu. Nämä kiekot tulee kuitenkin kuhunkin pöytää osoittamaan mistä pöydästä on kyse.


Yhdestä lankusta paljastui sydän! Eikä mikä rakkauskoivu!<3 :D



Jätettiin koivupalat kuivumaan puoleksi vuodeksi ja loppuosa puusta pilkottiin klapeiksi! Huh mikä urakka! (Maassa olevat klapit pilkoin itse.. En kaikkia kuvassa näkyviä :D)


Oikein hyvää ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille lukijoillemme!<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti