Sivut

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Påsket täynnä suklaata!


Me ollaan tähän asti aina varauduttu virpojiin, mutta koskaan meillä ei ole yhtäkään käynyt. Viime sunnuntaina sitten ensimmäistä kertaa jätettiin munat ostamatta palmusunnuntaita varten ja eikös sitten *PLIMPLOM* "Saako virpoa?" kaksi pientä noitaneitoa seisoi oven takana. Onneksi meidän kuivakaapin hyllyiltä löytyi suklaaherkkuja, joita sitten virpojat saivat palkaksi. JA me saatiin ensimmäinen hieno virpomisoksa! 



Löydettiin Lotallekin maidottomia pääsiäisherkkuja, muun muassa Pandan Tipu -makeiset on sekä gluteenittomia että maidottomia! Ja Punnitse & Säästä liikkeestä haettiin julmettoman kokoinen pääsiäismuna Lotalle koko pääsiäiseksi. Mä taas sain Kindereitä, yhden kutakin päivää kohti ja Lotta oli piilottanut ne mulle ympäri taloa :D




Sunnuntaina mentiin mökille puutalkoisiin Lotan serkkujen ja muiden sukulaisten kanssa. Meiltä tosin osallistuminen itse puutalkoisiin meni aika ohi. Sillä aikaa kun kävin Hilman ja muiden suvun äitien ja vauvojen kanssa lenkillä, Lotta kyllä halkoi jotain puita, mutta siinä meidän perheen panostus sitten olikin. 


Mä keskityin lähinnä Hilman ja muiden vauvojen kanssa höpöttämiseen ja leikkimiseen. Oltiin sovittu, että menen Mökön kanssa mun vanhemmille yöksi, jotta saan hetken kaipaamaani omaa aikaa. Ja noh, myös yhden tauottoman yön, vaikka Hilma nukkuukin hienosti yöt. Halusin siis imeä vähän varastoon Hilma-aikaa ja kyllä se tarpeeseen tulikin, koska 20h aikana ehti tulla tosi kova ikävä!<3 Lotalla ja Hilmalla oli myös mennyt tosi hienosti ja he oli heränneet yöllä vaan yhden kerran. 



Tässä on muuten pikkuserkukset, joilla on ikäeroa vain 4 päivää! Ei liene kellekään epäselvää, kumpi näistä pienistä on neiti- ja kumpi äijä-ihminen! :D

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Miniloma kotona!


Mulla oli viime viikonlopusta ihana pieni 4 päivän miniloma, joka vietettiin aikalailla vaan perheemme kesken puuhastellen ja seikkaillen! 


Lauantaipäivä aloitettiin suklaa-banaani pancakeseilla, käytiin kävelyllä, ostoskeskuksessa sekä mässäiltiin irtsareita ja katottiin Kung Fu Panda 3. Se oli muuten ihan sairaan hauska tai sitten me mammat vaan oltiin tosi väsyneitä. Väsymyksestä kyllä ehkä kielii myös se, että loppukohtauksessa aloin itkeä ihan hirveästi vaan sen takia, että ne tyypit siinä leffassa oli vaan niin ihanan yhteisöllisiä. Sama juttu kävi Toy Story 3:ssa! :D 



Sunnuntaina käytiin Lotan kanssa kahdestaan treffeillä brunssin merkeissä ja maanantaina Lotalta lähti tukka! Lotta on jo pitkään puhunut, miten haluaisi leikata hiukset. Nyt varsinkin raskauden jälkeen hiuksia lähtee ihan tajuton määrä ja Hilmalla on koko ajan nyrkit täynnä pitkiä irtohiuksia. Lotan pitkät hiukset oli myös koko ajan Hilman suussa, naamalla tai muuten vaan tiellä, joten nyt tuolla muikkelilla on tosi kiva ja raikas polkkis, jonka saa vielä nipinnapin kiinni.


Tiistaina oli vuorossa meidän perheen ensimmäinen Helsingin-reissu! Mökö käy edelleen pääkaupunkiseudulla muutaman kerran vuodessa trimmaajalla ja sen merkeissä suunnattiin jälleen Helsinkiin. Hilma jaksoi upeasti koko päivän ja 1,5h ajot suuntaansa! Sekä mennessä, että tullessa pidettiin puolen tunnin jalottelu ja syömistauko Lohjan ABC:llä ja muuten pikkumuikkeli nukkui suurimman osan automatkasta.



Mökön trimmaajan jälkeen mentiin kylään vielä Lotan kaverin luo, joka asuu Helsingissä ja illaksi sitten takaisin kotiin.


Mökö sai trimmaajalta juhlarusetin kaulaansa sen kunniaksi, että hänestä oli tullut sitten viime näkemän isoveli!<3 :D


Ihana pieni miniloma meni toisaalta hirmu nopeasti, mutta kun töihin takaisin keskiviikkona menin, tuntui että on ollut ainakin viikon pois. Onnistunut pikku breikki siis! :)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Treffipäivän brunssi!


Sen kunniaksi, että mulla on kerrankin viikonloppuvapaa ja useampi vapaapäivä putkeen, pidettiin tänään treffipäivä! Ei olla käyty koskaan ennen Lotan kanssa brunssilla, joten nyt oli vihdoin sen aika. Ensin käytiin kävelemässä vähän jokirannassa, ottamassa kuvia ja piipahdettiin pällistelemässä kavereitten uutta kauppaa. 



Matkalla brunssille törmättiin sattumalta mainokseen lasten kirppiksestä, joka oli parhaillaan Forumin ostoskeskuksessa käynnissä. Pakkohan siellä oli käydä, eikä tyhjin käsin tietenkään pois lähdetty. Hilmalla, kun ei noita vaatteita ainakaan ole liikaa, niin niitä _oli pakko_ ostaa pari lisää nyt, kun halvalla sai! :D


Brunssipaikaksi olimme valinneet anniskelukahvila Tiirikkalan. Tiirikkala on muutenkin miljööltään ja fiilikseltään ihana eikä tämä brunssi vähentänyt pisteitä lainkaan! 




Mahtavaa oli myös, että Lotan tämän hetkiset ruokarajoitteet huomioitiin upeasti ja hänkin sai maittavan ja täyttävän lautasellisen. Hilman takia Lotta ei voi tällä hetkellä syödä lehmänmaitoa missään muodossa eikä kananmunaa. Ja itse hän taas ei voi syödä gluteenia. 



Mutta erikoisruokavalioista huolimatta herkullista oli! Ja Lotu sai jälkkäriksi vieläpä gluteenittoman ja maidottoman raakakakku palan.


PS. Note to self: jos imetät, älä koskaan lähde mihinkään ilman liivisuojia! Koettiin jännityksen hetkiä, kun Hilman ruoka-ajan lähestyessä Lotan rinnat alkoivat herua ja pelättiin, että kohta ilmestyy paitaan märät läiskät! :DD

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Hilma 3 kk!

Meillä oli modeemi rikki jonkin aikaa, eikä siksi ole päivityksiä pieneen toviin tullut, mutta ei hätää - olemme täällä taas! 

Meidän pienenpieni-ihmetyttö Hilma on jo 3 kuukautta. Siis K O L M E. Järkyttävää! Mutta ah samalla niin hienoa! Tässä viimeisen kuukauden aikana on kehitystä ja kasvua tullut ihan hurjasti ja samalla se tahti on hirvittänyt ja ihastuttanut. Hirvittänyt siinä mielessä, että meidän pieni kolmekuinen ei enää ole mikään vauva. Ainakaan omasta mielestään. Hänhän ei sylissä missään makuuasennossa hengaa eikä todellakaan nukahda enää syliin rinnan päälle pieneen myttyyn.

Sen sijaan hän tukee omaa päätään, hymyilee, jutustelee, kiljahtelee, päristelee, käy jumpassa pikkuserkun kanssa, yrittää tarttua esineisiin ja kääntyy selältä makuulle pienellä avustuksella. 






Hilmalla on myös jo selkeä vuorokausi ja unirytmi. Aamulla sängystä noustaan yleensä kahdeksaan mennessä ja sänkyyn mennään yhdeksän ja kymmenen välillä. Siinä välissä herätään syömään yleensä kahdelta ja kuudelta. Välillä ensimmäinen pätkä nukutaan jopa kuusi tuntisena! Päivällä Hilma nukkuu 1-2h päiväunet vaunulenkin aikana ja päätteeksi. 

En muista kerroinko enempää Hilman refluksista, mutta sellainen harmitus hänelle todettiin tuossa reilu kuukausi sitten. Aluksi mahasta nouseva maito aiheutti meillä paljon huutoa ja epämukavuutta, mutta nyt Lotan ruokavaliolla ja maidon sakeuttajalla ollaan saatu Hilmaneiti hyvinkin tyytyväiseksi omaan oloonsa. Lehmänmaito on selvästi pahentanut Hilman oireita ja siksi Lotta onkin syönyt nyt pari viikkoa maidotonta. Viikon kuluttua Lotta kokeilee taas maitotuotteita ja jos ne aiheuttavat Hilmalla saman reaktion, kuin muutama viikko sitten, meidät marssitetaan maitoaltistustesteihin. Usein vauva-ajan refluksi tai maitoallergiasta johtuva refluksi paranevat iän myötä ja toki toivomme, että meilläkin nämä vaivat väistyisivät sitä mukaa kun Hilma kasvaa. :)

Ja sitten muuten se isoin 3-kuisen Hilman maailmaa järisyttänyt tapahtuma. Ensimmäiset rokotukset! 2-kuisena annettava oraaliliuos rota-rokote ei aiheuttanut mitään oireita ja sen neiti nauttikin ihan tyytyväisenä. Toista oli nämä piikitettävät 3-kuukautisrokotteet! Ja niitä annetaan vielä 2! Hilma ei tykännyt, ei sitten yhtään. Huuto ja itku oli niin kova, ettei lopulta tullut enää ääntäkään. Voi raukkapieni<3 Ja voi Lottaraukka! Mä nimittäin olin töissä, enkä päässyt mukaan ja sain välitöntä palautetta, ettei Lotta suostu menemään enää yksiinkään rokotuksiin yksin. 

Onneksi Hilma kuitenkin toipui rokotteista alta aika yksikön eikä muita oireita hänessä huomattu, kuin väsymys. Seuraavana yönä Hilma nukkui jopa 7,5 tuntia yhteen menoon ja lämmönnousuilta ynnä muilta sivuvaikutuksilta vältyttiin.