Sivut

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Hilma 5 kk!

Torstaina meidän minimuija täytti jo 5 kuukautta!<3 Neuvolassa annettiin viimeinen rota-rokote sekä 2 piikkiä molempiin reisiin. Hilma loukkaantui tällaisesta toiminnasta syvästi, raukka. Onneksi meille ei muuta erikoista rokotteista ilmennyt, kuin että pistokohtiin nousi muutamaksi päiväksi punottavat poukamat, mitkä ovat jo hävinneet. 

Hilma on nyt tuplannut syntymäpainonsa ja tällä hetkellä mitat ovat 6140g ja 61,5cm! Pituuskäyrällä Hilma menee omaa, hieman keskiarvoa alhaisempaa, tasaista käyräänsä. Selältä käänytään makuulle jo molemmilta puolilta ja kova yritys on päästä eteenpäin. Tyyli muikkelilla on vaan vielä vähän hakusessa. Täällä nimittäin isketaan naama lattiaan ja pungetaan peppu pystyyn!



Perjantaina Hilma keksi ensimmäisen kerran, miten lelu kädessä pääseekin eteenpäin! Hän lähti leikkimatolta ja oli tovin ähellyksen jälkeen edennyt huimasti:


Ensimmäinen hammas tekee meillä myös kovasti tuloaan! Vielä ei ole puhjennut läpi, mutta paikan mihin hammas on tulossa erottaa selvästi ja sen myös Hilmasta näkee ja kuulee. Kuolaa tulee litratolkulla, suuhun pitää jatkuvasti saada jotain, mielellään riepu tai viileä kuminen purulelu ja välillä olo on niin inhottava ettei siihen auta muu kuin huuto ja sylittely. 

Hilma on nyt myös siirtynyt omaan pinnasänkyynsä! Ollaan tuettu ja vuorattu sänkyä vähän kapeammaksi, sillä aluksi sängyssä oli niin paljon tilaa, ettei neiti tahtonut rauhoittua sinne lainkaan. Nyt meillä nukutaan yöunet ja osa päiväunista jo hyvin tyytyväisinä omassa sängyssä.


Tällä hetkellä Hilmasta hauskimpia juttuja ovat Mökö ja Toivo, niiden ei tarvitse edes tehdä mitään erikoista niin neitiä hekotuttaa. Myös mä olen Hilman mielestä naurettava. Eikä munkaan usein tarvitse tehdä mitään kovinkaan erikoista. Riittää, että laitan hatun päähän tai sanon jotain. :D 

Kiinteät maistuu neidille ja viikko toisensa jälkeen kokeillaan uusia makuja. Tähän asti neidille on maistunut päärynä, kesäkurpitsa, bataatti (siitä tosin tuli pukluja, joten kokeillaan muutaman viikon päästä uudelleen) ja puuro. Seuraavaksi makulistalla on kukkakaali ja luumu. Hilman allergian takia otetaan aina yksi uusi raaka-aine kerrallaan käsittelyyn, jotta mahdolliset ristiallergiat olisi mahdollisimman selkeä huomata. Usein maitoallergiaan ei välttämättä liity ristiallergioita, yleisimpänä on huomattu kananmuna-allergia, siksi meillä sen maistelu onkin vasta 6kk jälkeen. Tällä hetkellä siis neiti syö lounasaikaan yhtä lämmintä kiinteää ja illalla viimeisellä syötöllä puuroa. 

Hilma on muutaman viimeisen viikon aikana myös alkanut vierastaa. Selvästi ne ihmiset, joita ei nähdä viikottain aiheuttavat neidissä todellisia kauhun ja hädän hetkiä. Hän nimittäin alkaa itkeä oikein kyyneleet virraten. Eniten vierastamista aiheuttaa miespuoleiset henkilöt outoine partoineen ja möreine äänineen. Nyt, kun mulla alkoi parin viikon kesäloma, aiotaankin viedä Hilmaa paljon kylään ja ihmisten luo, varsinkin miesten. Eli äijä, vaari, pappa, eno ja kummisedät täältä tullaan!


2 kommenttia:

  1. Ihana mini Hilma! Saas nähdä kuinka kauan menee, että lähtee liikkeelle. Meidän tyttö, kooltaan +2 käyrillä eli huomattavasti Hilmaa isompi, pyöri ryömien kyllä akselinsa ympäri ja taaksepäin jo melko aikasin, mutta eteenpäin lähti ryömimään vasta 8kk. No, siitä ei sitten mennytkään kauaa kun 9kk oppi konttaamaan ja 10kk nousi seisomaan, 11kk kävelee tukea vasten ja jatkuvasti nousee kävelykärrylle ja huitelee menemään.Eli sitten kun sitä liikettä alkoi tulla, niin tulikin tosi nopealla tahdilla uusia taitoja.

    Iloisia päivä teille :)

    VastaaPoista
  2. Löysin aivan sattumalta blogin Googlen kuvahaun syövereistä :D Jäin samantien koukkuun, niin ihanan elämänmakuista ja -myönteistä tekstiä <3 Lisäksi pienen vauvakuumeen omaavana tämä blogi on juuri nappivalinta luettavaksi (ainakin omasta mielestä - tuskin vielä toisen puoliskon...) :) Mielenkiintoisten blogista tekee myös sateenkaarisuus, josta ei ole lähipiirissä minkäänlaista kokemusta. Ihanaa kevättä ja vauvantuoksuisia aikoja <3

    VastaaPoista