maanantai 28. syyskuuta 2015

Syömään!

Me ollaan herkuteltu viime viikonloppu oikein toden teolla! Torstaina Lotalla oli raskausajan diabeteksen testaamisen takia sokerirasituskoe. Se tehdään nykyään automaattisesti yli 25-vuotialle ensisynnyttäjille. Ennen testiä piti olla täysin ravinnotta 10h, joka uskokaa tai älkää, tuottaa raskaanaolevalle vaikeuksia! :D Aamulla Lotta ei saanut juoda kuin lasin vettä ja kaihoisasti hän katseli, kun omaa aamukahviani lipittelin seitsämän maissa. Mulla oli iltavuoro, joten olin lupautunut reissuun seuraksi. 7.40 oltiin omassa terveyskeskuksessamme kymmenen eläkeläisen seurana ja Lotalta otettiin ensimmäinen verikoe sekä juotettiin parin desin litku. Siitä lähti sitten ensimmäisen tunnin ajantappo. Oltiin varattu mukaan läppäri ja Frendien 7. kausi, joten tunti meni kevyesti odotusaulan sohvalla kikattaen. Ensimmäisen tunnin jälkeen otettiin toinen verikoe ja sen jälkeen piti odottaa vielä toinen tunti, jonka jälkeen otettiin viimeinen verikoe ja sitten pääsi kotiin.
 
Oltiin etukäteen sovittu, että tehdään uusi aamupala, kun kotiin päästään ja haetaan leipomosta jotkut herkut siihen vielä kylkeen. No kyllä nyt pienen reippaan Lotunkin kelpasi!<3
 
 
Perjantaina Lotu testasi uudesta kirjastaan maissitortillojen tekemistä itse! Maku oli todella hyvä, rakenne ainoastaan tuotti ongelmia, koska letut oli mahdoton saada riittävän ohuiksi. Paksuiksi jäädessään, ne tuppaavat halkeilemaan taitettaessa, mutta eipä meitä tuollainen kauneuspilkku häirinnyt :)
 
 
Lauantaina käytiin herkuttelemassa vanhempieni luona ja kotiin tultiin Filmtownin kautta. Ihana leffailta murun kanssa sohvannurkkaan käpertyneenä ja läjä irtokarkkeja. Mahtavaa!
 

Sunnuntaina päivällä järjestettiin tuparit vol. 1, jotka olivat siis vohvelikutsut osalle Lotun sukua. Täytteitä oli montaa sorttia ja kaikille tuntui hyvin maistuvan.



Sunnuntaina kestitseminen senkun jatkui, kun illaksi oltiin sovittu Lotan äidin synttäreiden vietto. Lahjaksi annettiin porukalla yhdessä Lotun siskon ja tämän miehen kanssa leffailta, jonka tarjoiluista vastasimme. Alkuun tehtiin Thaimaalaisia kevätkääryleitä ja pääruoaksi valmistin Panang curryn. Näistä herkuista ei valitettavasti ole kuvia, koska Lotun sanoja lainatakseni: "UNOHDIN OTTAA SUN TEKEMISTÄ THAIKKURUUISTA KUVAT KU NE OLI NIIN HYVIÄ ET HALUS VAAN ÄKKIÄ SYÖDÄ!!" :D

Leffaherkuksi Lotan äiti tilasi suklaapoppareita, mutta koska niitä ei kaupasta löytynyt, askarteli Lotu sellaisia! Dippaamalla! Aika viitseliästä, eikö! :)

 
Jos jollekulle ei ole vielä tullut selväksi, ollaan vähän sellaisia pieniä arjen kulinaristeja. Tai no, mä aika paljon isommin. Tällä viikolla Turussa starttaa Food&Fun -tapahtuma ja ollaankin menossa lauantaina syömään Sergio'siin , jonne tulee vierailemaan italialainen keittiömestari Riccardo Benvenuti. Lauantaina käydään myös pyörähtämässä Kirjamessujen yhteydessä Ruoka- ja viinimessuilla. Herkuttelu hyvällä ruualla jatkuu siis vielä tämän viikon, ah! :)
 
 
Syksy on virallisesti saapunut myös meidän kotikulmille. Pihaamme vastapäätä oleva vaahtera on päivä päivältä kauniimman värinen ja rannassa kävellessä viima mereltä käy aina yhä hyytävämmäksi. Me tykätään syksystä! Pimenevät illat, myrskyt ja märät sukat tuo ihanaa tunnelmaa, jonka vietäväksi on ihana lähteä sytyttelemällä kynttilöitä ja pukemalla villasukat. Semmonen peiton alla kaksin värjöttely teekuppi kädessä sopii meille kotihiirille oikein mainiosti!<3 :)


Mikä teistä on syksyssä parasta?

4 kommenttia:

  1. Syksy on ihanaa aikaa, kauniit värikkäät puut, kauniin kirpeät syyspäivät, iltojen pimeys, villasukat ja kynttilät 💜🍁🍂🍃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpeät syyspäivät, ah! Se on ihanaa, kun ilmasta voi haistaa ja tuntea syksyn!

      Poista
  2. Iltakävelyt vaimon ja koirien kanssa, vauva kantorepussa. Iltatee ja juoksulenkit raikkaassa syysilmassa.

    VastaaPoista