Sivut

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Tyyntä myrskyn edellä...


Oltiin viime viikolla neljä päivää mökillä vetämässä vähän happea ennekuin toden teolla rysähtää. Aika meni ihan liian nopeasti, mutta tulipahan ainakin joka päivä saunottua ja kalastettua. Minä pulahdin jopa järvessäkin (Lotu ei uskaltanut >:D), kerättiin mustikoita, veneiltiin, syötiin ja nautittiin  :) 









Tän viikon alusta arki sitten iskikin ja virallinen häästressi! Tätä pakkaa sekoittamaan myös tulevan vauvan lisäksi ollaan jälleen muuttamassa, mikä varmistui alkuviikosta. Että nyt on kuulkaa yhtä jos toista rautaa tulessa. Mutta kuten Lotta totesikin, parempi ottaa nyt kaikki vaan kerralla, niin saadaan sitten rauhassa levätä ja kerätä voimia tulevaa varten loppuvuosi. :) 

Ennen ensi viikon lauantaita, on meillä joka päivä jo valmiiksi ohjelmoitu. Siis joka ikinen päivä. Tällä viikolla on leivottu siemennäkkäreitä urakalla, ensi viikolla on vuorossa muffinssit ja yöruoka. Tällä viikolla pitäisi tehdä tarkempi ensi viikon aikataulu, hoitaa viimeiset shoppailut, viettää vuosipäivää ja suorittaa vielä viime hetken mahdolliset nikkaroinnit ja askartelut. Maanantaina mulla alkaa onneksi vihdoin loma, joten sitten on ainakin yksi stressitekijä vähemmän.



Nyt on käynnissä jo 20. raskausviikko ja ollaan tänään 19+4 raskaana! Huh miten hurjaa vauhtia aika kuitenkin menee, vaikka muistaa vielä elävästi, miten 3 kuukautta sitten aika vaan mateli eikä liikkunut mihinkään. Ihan kohta ollaan jo puoli välissä. Mihin tää aika oikeen meni?? :D 

Tällä viikolla Heppu on greipin kokoinen ja painaa jo 250g. Nyt Lotta on alkanut tuntea liikkeitä päivittäin ja tänään liikkeet olivat niin voimakkaita, että hän tunsi ne käteensäkin. Kohta kohta kohta mäkin pääset tuntemaan meidän pienen Hepun meiningit ekaa kertaa<3 Toinen mainitsemisen arvoinen asia, mitä innolla odotetaan on rakenneultra. Se meillä on nimittäin jo ensi viikon torstaina! Kaikki kysyy meiltä, halutaanko tietää sukupuolta etukäteen eikä me keksitä yhtään syytä miksi ei. Joten, mikäli Heppu vain on suotuisassa asennossa ja muutenkin yhteistyöhaluinen, viikon päästä me jo tiedetään onko meillä pienenpieni Hepputyttö vai Heppupoika :)

Vielä 2 päivää täytyy töissä jaksaa puristaa ja sitten iikkääk maanantaina maistraattiin ja nokka kohti meidän viikonlopussa häämöttävää hääjuhlaa :) Ihanaa viikonloppua! :*

3 kommenttia:

  1. Ollaan lueskeltu teidän blogia innolla, eikä vähiten siksi, että jakautumassa ollaan täälläkin ensimmäistä kertaa. Meistä toinen on raskausviikolla 31 ja toinen teidän kanssa melkein samoilla viikoilla (rv 23). Meille muuttaa siis kohta kaksi mimmiä lisää :)

    Tsemppiä kiireviikkoon ja muffinssien leivontaan!

    E&P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että meillä on uusia lukijoita! :) ja kiitos tsempeistä, tarpeeseen tulevat :D

      Teillä onkin oikein tuplaonnea siis tiedossa! Onneksi olkoon! Täytyy kyllä nostaa hattua teidän tilanteellenne, meillä kun jo yhdessä raskaanaolevassa naisessa on tekemistä... :D Mukavaa odotusta teille!

      Poista
  2. Lämpimät onnentoivotukset maistraattireissulaisille. Ja tsemppiä loppuviikon puuhailuun - teille juhlatohinoihin ja Hepulle ultraan :)

    VastaaPoista