Sivut

tiistai 6. tammikuuta 2015

Hääaskartelua osa 1: kutsut!

Joulupyhien jälkeisinä vapaapäivinä on onnistuttu tekemään muutakin hyödyllistä, kuin vaan katsomaan leffoja ja käymään retkillä Mökön kanssa. Edellispäivänä Lotta nimittäin aloitti hääkutsujen askartelun. Mä kun en ole mikään askartelu ihminen lainkaan, jätin papereitten sutimisen kahvilla Lotan vastuulle ja väkersin itse virkaten pientä yllätystä tuttavan lapselle.  


Aluksi A4-paperit rypistettiin, jonka jälkeen ne siveltiin molemmilta puolilta kahvilla ja annettiin kuivua. Sen jälkeen ne koristeltiin kahdella kahvikupin valumajäljellä, jotka siis kuvastavat myös kahta sormusta.


Tigeristä löydettiin neljällä eurolla aakkosleimasimet ja tässä vaiheessa mäkin tulin mukaan askarteluun.


Tadaa! Tässä on tulevien kutsujen pohja! Kutsut kirjoitetaan siis käsin mustekynällä, joten siksi askartelu piti aloittaa jo hyvissä ajoin. Tarkimmat saattavat huomata, että otsikkoon painettu sydän muodostuu meidän sormenjäljistä :) 


Itse ollaan todella tyytyväisiä näihin kutsuihin jo tässä vaiheessa! Niistä tuli sopivasti meidän näköiset, mutta silti elegantit vai mitä ootte mieltä? :) Aikaahan niihin menee, mutta jäävät kustannuksiltaan reilusti ali budjetin ja hyvä niin!


2 kommenttia:

  1. Ihana idea :) Sormen jäljet on hauska yksityiskohta. Tuleeko teille isot juhlat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aika isot juhlat on tiedossa. Ansu haaveili max 50 hengen häistä, mutta kyllä niihin sellaiset 90 tulee :D

      Poista