Sivut

maanantai 12. toukokuuta 2014

Viisuja, äitejä ja nimppareita!

Lauantaina oli kauan odotettu viisufinaali ja saatiin vieraaksemme Turusta asti mun lapsuuden ystävä. Hän tosin ei ihan yhtä kova viisufani ole mitä me ja revähti aidosti hepuliin, kun kuuli, että me äänestetään aina peukuilla joka esityksen jälkeen :D Koska viisut kestävät tajuttoman myöhään yöhön, tulee niihin varautua tottakai asianmukaisella tavalla. Eli ruualla. Ja paljolla sitä. 

Ensin tarjolla oli juustofondue johon dippasimme miniluulutomaatteja, leipäkuutioita, lihapullia, parsakaalia ja cocktail-kurkkuja! 
Herkkuosastoon kuului karkkia, mansikoita, viinirypäleitä, sipsiä ja lakritsijäätelöä. Ja paljonpaljon vichyä! Kunnon possumeininki! :D

Yllätysyllätys meijän viisuraadin top3 nousi Itävalta, Ruotsi ja Suomi! Raikastavaa oli huomata tämän vuoden viisuissa, että sellaset läppäbiisit on jääneet yhä vähemmälle ja viisut on enemmän jälleen varteenotettava laulukilpailu. Toisaalta pellebiisitkin kuuluu Euroviisuihin ja onneksi tänä vuonna olikin mukana niiltä osin muun muassa Islanti ja Puola. Hoh hoh.. Muhun kolahti tuon top3 lisäksi tänä vuonna Italia, Saksa, Armenia, Malta, Iso-Britannia sekä Azerbaizhan (vai miten ihmeessä se kirjotetaan??)! Lotta taas peräänkuuluttaa enemmän perinteisiä euroviisuja ja Venäjä täytti tänä vuonna ne kriteerit. 

Äitienpäivänä suunnattiin Turkuun yllättämään äitimme. Oltiin molemmat sovittu isiemme kanssa, että sunnuntaina tullaan ja onnistuneesti molempia äitejä huijattiin, että oltais töissä. Mun äiti oli kyllä ihan aidosti hölmistynyt ja ilahtunut samaan aikaan, kun paukkasinkin yhtäkkiä vanhempieni kotiovesta sisään. Tehtiin sitten isän kanssa äidille ruokaa, syötiin ja ulkoiltiin koiran kanssa. Ihana pikku laatuaikapikavisiitti vanhempien luona oli. Lotta taas yllätti äitinsä siskonsa ja iskänsä kanssa aamiaisbrunssin merkeissä. Lotan äiti toisaalta oli Lotan tuntien osannut arvailla, että jotain on meneillään :D Myöhemmin iltapäivällä heillä juhlittiin äitienpäivää myös isoäitien voimin. 


Mä olen nyt kuulkaas mokannut. Mullahan ei oikesti ole virallista nimipäivää, koska oikea nimeni on sen verran erikoinen. Myöskään Ansulle ei ole nimipäivää kalenterista merkitty, joten en ole itse koskaan nimipäiviä siis viettänyt. Tästä johtuen nimipäivä on mulle ihan todella vieras käsite, enkä ymmärrä miten tai miksi niitä pitäisi jotenkin erityisesti viettää. "Hyvää nimipäivää" on yleensä se, minkä verran itse osallistun tähän perinteeseen tai tapaan enkä ole ikinä ajatellutkaan, ettei kaikki ehkä ajattele samalla tavalla.

Eikä siinäkään vielä kaikki, vaan olen mennyt tässä asiassa mönkään nyt jo viidennen vuoden. Lotta nimittäin juhlii nimipäiviä. Hänelle se on tärkeä juhlapäivä, jota kuuluu siis jotenkin muistaa, muutenkin kuin onnittelemalla sanallisesti. Ja mähän en tätä ikinä muista. "Sulla ei varmaan oo mulle mitään nimipäivälahjaa?" Voi ei.. No ei todella ollut ei. :( Ei tässä auta muu, kun yrittää jotenkin paikkailla myöhemmin tällä viikolla tätä mokaa :( Täytynee myös kirjottaa valmiiksi ensi vuoden kalenteriin: "OSTA LOTALLE NIMIPÄIVÄLAHJA" Josko sitten menis oikein :D

Anteeksi rakas, ens vuonna juhlitaan - I promise!<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti