Sivut

lauantai 26. elokuuta 2017

2. hääpäivä!

Pari viikkoa sitten meillä oli jo 2. hääpäivä<3 Sen kunniaksi käytiin brunssilla ravintola Kuoressa. Ruoka oli tosi hyvää ja seura tietysti kohdillaan ;)



Tuntuu, että kun elokuu alkoi, alkoi myös valmistautuminen tulevaan syksyyn. Niin luonnossa kuin ihan meillä kotonakin. Muutamista kesäisitä säistä päästiin vielä nauttimaan uimisen ja leikkipuistoeväsretkien merkeissä, mutta nyt on pitänyt jo useana päivänä pukea Hilmalle sukkia, pitkälahkeisia housuja ja tuulitakkia. 



Meillä syksyyn valmistautuminen on myös tarkoittanut Hilman päiväkodin aloittamiseen valmistautumista. Neidille on ostettu kurahousua, takkia, kuori-ulkovaatteita, kumisaapasta, vaihtovaatetta, päiväkotitossua ja välikerrastoa. Nyt vihdoin pitäisi olla kaikki hankittuna ja Hilma on siirtynyt perhepedistä myös lastenhuoneeseen nukkumaan kerrossängyn alapedissä, joka vihdoin saatiin tuunattua valmiiksi. Hän on jo niin iso tyttö!<3

18.9. mulla alkaa virallisesti äitiysloma ja samana päivänä Hilma menee Lotan kanssa ensimmäistä päivää opettelemaan ja tutustumaan päiväkotiin. Hilma tulee olemaan päiväkodissa aina ma-pe 8-12, jotta mulla on mahdollisuus keskittyä (ja ehkä vähän levätä) vain yhteen lapseen ja Hilma pääsee leikkimään ja sosiaalistumaan ikäistensä parissa. Tutustumisviikon jälkeen Lotta palaakin työelämään ja mä jään vuorostani kotiin. 

Raskaudesta riittää tällä hetkellä niin paljon kerrottavaa, että kirjoittelen siitä erillisen postauksen heti, kun vain jaksan. Pääpiirteittäin Naksulla on kaikki oikein hyvin, mun kroppa vaan on kovalla koetuksella ja rasituksella. Töitä olisi vielä 3 viikkoa ennen äitiyslomaa, mutta ainakin ensi viikon olen sairauslomalla, jonka jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen koskien 2 viimeistä viikkoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti