Sivut

torstai 4. elokuuta 2016

Paluu arkeen!


Maanantaina se jälleen koitti, nimittäin paluu arkeen. Kesälomat ovat nyt takana päin ja parin viikon päästä jatkuu taas Hilman harrastuksetkin. Tämä kesä on ollut kyllä säitten puolesta ihan mahtava! Eikä sillä, että se vielä ohi olisi, mutta lomasäät ovat ainakin suosineet meitä!






Hilmakin on kasvanut ja kehittynyt ihan huimasti tämän kesän aikana! Lomani aikana hän oppi nousemaan ja konttaaminenkin lisääntyy askel askeleelta. Nyt tuo pikkumuija on aivan pitelemätön, kun koko ajan pitää olla menossa johonkin suuntaan. Parhaimpia paikkoja ja juttujahan on juuri ne kielletyt. Koiran vesikuppi, pistorasiat, kissan vessa-astia, nukkuva koira tai kisu, sanoinko jo koiran vesikuppi? 


Hilma on myös hurja vesipeto! Kesällä ollaan käyty vauvauinnissa, vaikka muut harrastukset ovatkin jääneet kesätauolle. Hän selvästi nauttii vedestä ja viime kerralla uinnissa hän lauleli mukana, jutteli ja naureskeli. Ja sukelsi hienosti ensimmäistä kertaa niin, ettei tullut ollenkaan surkua sen jälkeen!



Viimeisellä lomaviikolla käytiin mökillä kääntymässä päivä Lotan siskon perheen kanssa. Viikonloppuna tehtiin vielä retki junalla Helsinkiin moikkaamaan ystäviä. On tuo kyllä jo niin tottunut reissumuija!<3


Perjantaina käytiin ystäväpariskunnan kanssa kissakahvilassa ja kotimatkalla metsästettiin pokemoneja ruttopuistossa :D Me ei olla kumpikaan ladattu kyseistä peliä, mutta ystävämme olivat ihan hurahtaneet siihen. Mun ei tarvinnut kun muutama minuutti pelata ja johan olin koukussa! Tällä viikolla mua onkin kummasti saanut mukaan iltaisin lenkille, kun on pitänyt kartuttaa kilometrejä :D Hauska peli, joka meillä viihdyttää lähinnä juuri koko perheen yhteisenä iltalenkkinä.


Lauantaina käytiin toisten ystävien kanssa Korkeasaaressa! Tiikerivauvoja ei vielä nähty, mutta paljon oli muita vauvoja nähtävänä! Varsoja, vasoja ja hurmaavia manulinpentuja!




Hilmalla riitti ihmeteltävää ja katseltavaa ja oli kiva käydä pitkästä aikaa Korkeasaaressa. Ja parasta oli tietysti nähdä hyviä ystäviä pitkästä aikaa<3 


1 kommentti:

  1. Kuulostaa hauskalta lomalta. Onpa neitinne kasvanut! :)

    PokemonGo on kyllä koukuttava. Mekin synnytystä odotellessa ollaan iltalenkeillä haudottu valmiiksi 17 munaa. Oma pokemonimme vaan jatkaa majailua pallossaan :)

    VastaaPoista