Sivut

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kun Hilma lähti juhliin...

Oltiin viime perjantaina Lotan serkun häissä ja kuten arvata saattaa, eihän ne ihan putkeen meidän osalta menneet :D Mentiin hyvissä ajoin päivällä Lotan siskon luokse laittautumaan ja kun kaikki alkoi olla kunnossa, puin Hilmalle juhlavaatteet päälle. Sukkahousut ja vaaleanpunaisen puuvillaisen mekon. Kun sain viimeisen napin kiinni, alkoi totaaliraivarit. En ole koskaan kuullut Hilman huutavan sillä tavalla ja niin kovaa. Lopulta saatiin neiti rauhoittumaan niin, että riisuttiin hänet vaippasilleen ja heijattiin sylissä pimeässä vessassa vesihanan ollessa täysillä. Että meidän neiti ei sitten mitään mekkoa häihin laita!

Puettiin sitten Hilmalle mukana olleet vaihtovaatteet ja vauhdilla matkaan, ettei myöhästytä kirkosta. Kirkko-osuus meni oikein mallikkaasti pieneltä prinsessalta nukkuessa. Kun lopulta päästiin juhlapaikalle ja oli onnittelumaljan vuoro, karu totuus valkeni neidin haalarin uumenista. Ei edes mitään niskapaskat, vaan oikein niska-kaulapaskat. Ja kaikki kolme vaatekertaa aivan yltäpäältä pissassa ja kakassa. Siinä kohtaa meille mammoille iski pienoinen paniikki, koska vaihtovaatteitahan meillä ei enää ollut. (Alkeellinen virhe!) Onneksi, Lotan serkku oli ostanut Hilmalle uuden yöpuvun ja tuonut sen juhliin mukanaan. Meidän Hilma siis juhli tyytyväisenä pyjamat päällä!


Ilta sujui muuten mallikkaasti, kunnes huomattiin toinen seikka mitä ei osattu etukäteen huomioida. Kuulosuojaimet! Toisinaan hurraukset ja taputukset tulivat niin kovaa, että Hilma säpsähteli ja ymmärrettiin heti, että ennen bändiä meidän on lähdettävä. Hätäratkaisuna laitettiin pipon alle paksut lapaset korvien päälle ja pikkuneiti oli entistäkin tyylikkäämpi :D




Häät oli kuitenkin aivan ihanat! Ihana hääpari ja hyvin hyvin opettavainen reissu meille äideille! Hilmakin viihtyi, kun sai kuivat ja puhtaat vaatteet ja pääsi kiertämään ihastuttamassa sylistä toiseen :) 

Loppuun vielä note to self mitä huimoida jatkossa juhliin lähtiessä:

- TESTAA vaatteet etukäteen
- pakkaa VÄHINTÄÄN neljät vaihtovaatteet mukaan
- juhlissa on ääntä, joten huolehdi vauvalle kuulosuojaimet
- jos olet pakannut mukaan kotoa lähtiessä keitettyä vettä termospulloon, älä unohda termospulloa matkan varrella oleville pit stopeille


3 kommenttia:

  1. Kuulostaa vauhdikkaalta. Onneksi loppu hyvi, kaikki hyvin :)

    Sen verran uteliaisuuteni heräsi; Mihin tarkoitukseen keitetty matkavesi oli?

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa niin tutulta, kyllä se pari kertaa vaati että oppi mitä kaikkea tarvitsee mukaan ja kuinka paljon:D Meilläkin ollaan oltu ravintolassa syömässä yökkäri päällä kun vaihtovaatekerrat ei riittäneet, onneksi kassissa oli juuri kaupasta haettu yökkäri:D

    VastaaPoista