maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ihan pasta lauantai!

Torstaiaamuna aamupalani eteen oli katettu paketti, jonka päällä olevassa kortissa kerrottiin, että meille on tulossa lauantaina tuttavapariskunta viettämään italialaista iltaa. Saan itse suunnitella paketista paljastuvasta kirjasta menun, käydään ruokakaupassa ja alkossa ja juhlitaan tulevaa syntymäpäivääni.


Tästä kirjasta sen verran, että mikäli tuttavapiirissänne on kulinaristeja tai italialaista ruokakulttuuria rakastavia henkilöitä, eikä heiltä vielä tätä teosta löydy - tässä lahjaidea! Ihan mahtava kirja. Reseptit mielettömiä, ei haastavia, mutta todella autenttisia ja kirjassa kerrotaan kaikki mitä lukijan tarvitsee tietää italialaisesta keittiöstä. Fantastico!


Tein työtä käskettyä ja suunnittelin meille neljän ruokalajin illallisen, joka alkoi tietysti perinteisellä italialaisella aperitiivilla, bellinillä. Tällä kertaa tein bellinit luomu päärynäpyreestä ja Zonin Proseccon kanssa niistä tuli mitä mainioimpia. 


Alkupalana tai antipastona, kuten italiassa on tapana sanoa, toimi Mozzarella e melone. Italialaisessa keittiössä, kuten kaikissa etnisissä ruokakulttuureissa korostuu raaka-aineiden laatu. Jos haluaa maistuvan lopputuloksen, kannattaa siis jo desitolkulla käytettävään oliiviöljyyn panostaa. Tässä alkuruuassa tärkeintä on hyvä oliiviöljy, todella makea ja mehukas cantaloupe-meloni sekä rasvainen mozzarellajuusto. Myös lehmänmaito mozzarella sopii tässä tapauksessa, eikä buffalo mozzarella ole pakollinen :) 


Usein primo ja secondo mielletään harhaanjohtavasti väärinpäin. Sanatarkasti niillä siis tarkoitetaan ensimmäistä ja toista pääruokaa. Kuitenkin jos haluaa ruokalistalta syödä vain yhden pääruuan, on primo lähes poikkeuksetta runsaampi, hiilihydraattipitoisempi ja raskaampi, kun taas secondit ovat usein kevyempiä, lähinnä pelkkää lihaa tai kalaa. Niimpä meidänkin menussa syötiin italialaiseen tapaan ensimmäisenä pääruokana raskaampi ja täyttävämpi Spaghetti con tonno e rucola. Pasta tehtiin tietysti itse ja vielä gluteenittomana, jota etukäteen hieman jännitettiin, mutta se onnistuikin täydellisesti! Valitettavasti tästä herkkuannoksesta ei ole kuvaa, koska kaikilla oli niin kova nälkä, että pasta hävisi parempiin suihin ennenkuin ehdittiin edes enempää ajatella :D


Tässä yksi illan onnistuneista viinivalinnoista! Sisilialainen Gazzerra luomuviini, jossa rypäleinä on käytetty Pinot Grigiota sekä Moscatoa. 


Illan secondo eli toinen pääruoka: Petti di pollo con limone e timo e insalata. 



Jälkiruokana oli mikäpämuukaan kuin ahhhhh Tiramisu! Koska ei löydetty gluteenittomia savoiardikeksejä päätettiin tehdä misulle perunajauhoista kääretorttupohja. Se toimi tässä myös erittäin hyvin :) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti