maanantai 20. marraskuuta 2017

Pikkuherra Heimo!


Muutamat teistä on ehtineet jo kyselläkin mitä meille oikein kuuluu ja tietoa pienestä uudesta perheenjäsenestämme. Pahoittelut tästä hiljaiselosta, mutta aika ja energia on tässä kuluneiden viikkojen aikana suunnannut kyllä täysin toisaalle blogin maailmasta. Yritetään skarpata taas! :D 

Puuh, on niin paljon asiaa etten oikein edes tieä mistä aloittaa. Ehkäpä siitä, mihin blogi viimeksi jäi. Mulla tosiaan oli loppuraskaudessa sitä toksemiaepäilyä ja sen takia kävin äitiyspolilla kontrolleissa kerran viikossa ja neuvolassakin parhaimmillaan kahdesti viikossa. Myrkytykseksi ei kuitenkaan onneksi missään vaiheessa edennyt, mutta aika todella väsynyt koko raskauteen aloin olla. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Lopulta 19.10. torstaiyöllä vähän ennen kahta, heräsin kipeisiin supistuksiin, jotka tulivat 4-5min välein. Seurailin tilannetta pari tuntia ja koska supistukset eivät lopahtaneet vaan muuttuivat kipeämmiksi, herätin Lotan ja hälyteltiin isovanhemmat paikalle. Kävin yöllä kuumassa suihkussa ja pidin kuumavesipulloa alaselällä, mihin supistukset kovimmin tuntuivat ja kuuden maissa lähdettiin synnärille katsomaan missä mennään. Noh, eihän siinä vaiheessa vielä missään menty :D Synnytys oli kyllä alkamassa, mutta kohdunkaulaa oli vielä pari senttiä jäljellä vaikka se oli pehmeä ja sormelle auki. Kätilö vinkkasi, että siinä vaiheessa kun supistukset ovat vaan kipeitä ja toinen toistaan kipeämpiä, tietää että on tosi kyseessä. Tuossa aamuyön aikana olin saanut aina välillä väleihin vähän helpompia supistuksia. Lähdettiin takaisin kotiin vähän ennen seitsemää ja tositoimiin päästinkin myöhemmin sinä samana iltapäivänä.

Tässä vaiheessa olisi luonnollista kertoa synnytyskertomukseni, mutta valitettavasti en siihen vielä pysty. Varmasti jossain vaiheessa sen tänne jaan, mutta vielä tuo kokemus on niin tuoreena ja aika kipeänä mielessä, etten pysty sitä tähän jäsentämään. Lyhykäisyydessä kerrottakoon, että Heimo syntyi lopulta perjantai aamuyöllä 03:50 kiireellisellä sektiolla.

Sairaalasta kotiuduttiin vasta seuraavana keskiviikkona ja siitä pikkuhiljaa meidän perheen uusi arki alkoikin sitten opettelulla ja totuttelulla. 

Hilma on ollut mitä upein isosisko ihan alusta alkaen ja Heimosta on tullut hänelle selvästi tärkeä ja rakas. Sisko on innokas vaipanvaihto- ja pukemisavustaja, kiikuttaa tuttia suuhun vauvalle kun tämä itkee ja huutelee mennessään "ei tätääää! (= ei hätää)". Hirvittävän nopeasti on aika hurahtanut, sillä Heimo on tänään tasan 1 kuukautta. Hän kannattelee hienosti päätään ja väläytti jopa ensimmäisen hymynsä terkkarille neuvolassa viime perjantaina! Kaikin puolin hän on aika rauhallinen vauva, joka sanoo vasta kun on oikeasti aihetta ja tykkää kovin seurailla isosiskon touhuja. 


5 kommenttia:

  1. Ihanuutta! Onnea kovasti ja olipa helpotus päästä lukemaan, että teillä kaikki nyt hyvin <3
    Ymmärrettävää, ettei blogille jää nyt niin aikaa, mutta niin sen kuuluukin mennä :) Me jaksamme täällä odotella vähän pidempiäkin postausvälejä!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että teillä on kaikki hyvin! Ei hätää, kirjoittelette sitten kun aikaa on :-)

    VastaaPoista
  3. Ihana uutinen! :) Onnea tuhannesti koko perheelle uudesta jäsenestä! <3

    VastaaPoista