Sivut

tiistai 3. lokakuuta 2017

Äitiysloma ja täysiaikaisuus!

Virallisesti olen ollut äitiyslomalla jo 2 viikkoa ja eilen pärähti käyntiin 38. raskausviikko (37+1 tänään) eli meidän Naksutin saavutti täysiaikaisuuden!<3 Mulla äitiysloma on mennyt aika verkkaisesti, koska supistuksilta en ole enää yli kuukauteen mitään kovin aktiivista tekemään. Olenkin kutonut ahkerasti! Toistaiseksi on syntynyt Hilmalle nämä pupusukat ja lisäksi olen tehnyt Naksulle ja Hilmalle samanlaiset pipot ja nyt on työn alla Hilmalle pipoon sopiva tuubihuivi.


Meillä alkaa olla kaikki valmiina Naksua varten. Viime viikolla petasin pojan korisängynkin valmiiksi. Vaatehuoneessa on pestynä ja viikattuna vaatteet valmiiksi ja muutkin tavarat on sillä tavalla ulottuvilla, että kun hän päättää tulla ei tarvitse varastoa lähteä ympäri kääntämään. 


Rv 34 aloin juoda vadelmanlehtiteetä, kun olen niin monelta saanut kuulla sen positiivisesta vaikutuksesta etenkin synnytyksen jälkeen kohdun palautumiseen. Monella jälkivuoto on ollut reilusti vähäisempää kuin esimerkiksi aiemmista synnytyksistä ja kohtutulehduksilta on vältytty.


Hilma on ollut nyt pari viikkoa päiväkodissa ja molemmilla viikoilla hän on tullut kipeäksi. Ekan viikon lopulla tuli perus nuhaflunssa. Pari päivää ehti viime viikolla olla päiväkodissa suht terveenä ja torstaina uusi yskänuha kuumeen kera. Lauantaina käytiin lääkärissä tarkistamassa korvat ja siellähän tulehdus olikin. Nyt kuitenkin pikkumuija on tuonkin taudin selättänyt ja toivotaan, että nyt saisi jatkaa terveenä loppuvuoden.



Syyskuun puolivälissä meidän Naksulle järjestettiin babyshoweritkin!<3 Ihania ystäviä, paljon hyvää ruokaa, lahjoja ja hauskoja leikkejä. Ja mä sain ahhh jalkahoidon, hieronnan ja uudet kynsilakat varpaisiin. Näytänpähän edes jaloista sitten hyvältä synnyttäessä! :D 


Viikko sitten alkoi loppuraskauden vaivat, nimittäin turvotukset ja raskausarvet astuivat kehään. Sormukset piti ottaa pois ja aamuisin yön jäljiltä varpaat ja sormet on aikamoiset nakit. Myös navan ympärille ratkesi arvet ja toivon todella, että Naksu siirtyisi mahan tälle puolelle jatkamaan kasvuaan ennenkuin nuo vielä suht pienet arvet ottavat haltuunsa koko masun. 

Viime torstaina oli synnytystapa-arvio. Kohdunkaula oli selvästi pehmeä, mutta edelleen kiinni ja kaulaa ainakin sen 2,5cm jäljellä. Kiinnittynyt hän ei vielä ollut, mutta aika alhaalla jo nätisti raivotarjonnassa. Tutkimuksessa selvisi myös, että lantiossani ei ole mitään poikkeavaa ja hänen pitäisi kyllä ongelmitta ulos mahtua. Tästä tiedosta olen todella huojentunut, koska isoin pelkoni synnytyksessä on, että kesken kaiken päädytäänkiin sektioon, koska jostain syystä hän ei mahdu ulos. Sain myös kuulla, että hän on hyvin sopusuhtainen ja jos syntyy lähellä laskettua, syntymäpaino voi jäädä jopa alle 3,7kg. Yes please!

Eilen koin ensimmäisiä oikeasti kivuliaita supistuksia, jotka tuntuivat selässä sekä nivusissa. Ne oli kuitenkin satunnaisia, eivätkä yölläkään mitenkään säännöllisiä. Pieni jännitys nyt kuitenkin alkoi, että meinaako tässä pikkuhiljaa alkaa jotain tapahtua! Toivottua olisi, voin kertoa. Mä olen ihan valmis tähän raskaana olemiseen ja malttamaton saada pikkumies syliin!<3 



9 kommenttia:

  1. Kävin jalkahoidossa ja nyt mun jalat näyttää siltä että on lakatut nakit. Turvotus on jotain aivan jäätävää. Aamuisin ei meinaa saada sormia nyrkkiin. Tänään rv 39+1. Esikoinen oli syntyessään 3640 g ja kuopus 4480 g. Molemmat syntyivät viikon yliaikaisena. Kävin viikko sitten ultrassa kokoarviossa ja silloin oli arvio 3170 g. Jos tämä kolmaskin syntyy viikon yliaikaisena, niin hän painaisi 3700 g. Oli huojentava tieto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen koko raskausajan pelännyt 4,5kg vauvaa, koska ultramitoissa hän menee aina viikon tai kahden edelle. Sokerivauva hän ei onneksi ole, mutta ilmeisen pitkäraajainen vain 😊

      Poista
    2. No jos yhtään lohduttaa, niin mulla ainakin kuopus tuli ulos ihan yhtä helposti kuin esikoinenkin. Ponnistusvaihe kesti viitisen minuuttia. Avautuminen oli se mikä minulla kesti. Toki repeämiä voi tulla jos vauva on iso. Minulla tuli onneksi vain pari pientä nirhaumaa ja ne paranivat hyvin nopeasti.

      Poista
  2. Pitääkin laittaa korvantaakse tuo vadelmanlehtitee :) Paljonpaljon tsemppiä loppuraskauteen, pian teitä on neljä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Ja tosiaan rv34 saa alkaa juoda ☕️ Suositellaan niin että pari viikkoa 1 kuppi päivässä, sitten 2 ja loppua kohti jopa 3. Itse en ole jaksanut juoda kuin kupillisen päivässä 🙈

      Poista
  3. Teillä elellään jänniä aikoja, paljon tsemppiä loppusuoralle! :)

    VastaaPoista
  4. Olethan ollut tietoinen, että vadelmalehtitee aiheuttaa supistuksia? Monet käyttävät sitä synnytyksen käynnistämiseen. Tsemppiä loppuodotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Mun supistusherkkä kohtu on supistellut rv20 asti, joten se ei ole mulle mitenkään uutta vaan sama meno jatkuu 😅 toivonkin tuosta vadelmalehtiteestä juuri sitä tehoa ja voimaa kohtuun, kun selvästi nämä 4kk jatkuneet supistukset eivät paikkoja kypsyttele. Ja kiitos!💪🏻

      Poista