12 tuntia yhteistä aikaa!

Vihdoin koitti se päivä, jota olin koko viikon odottanut! Sain Lotan kotiin vuorokaudeksi, joista hänen kanssaan pääsin viettämään huimat 12. Lotta tuli kotiin alkuillasta, kun itse olin jo töissä ja kantoi sinä aikana oman kortensa kekoon operaatiossa pakkaaminen. Itse olen ahdistunut kuluneen viikon aikana tästä tavaramäärästä ja jotenkin aivan vakuuttunut, ettei me saada näitä kaikkia millään raahattua saatika mahtumaan mukaamme Turkuun. Tavaraa ja huonekaluja vaan riittää, vaikka oon myynyt meiltä jo kirjahyllyn, työpöydän sekä siihen kuuluvan kirjahyllyn, olohuoneen divaanisohvan ja vaikka mitä ylimääräistä ja tarpeetonta tilpehöörää! 

Seuraavaksi onkin ongelmana mihin pakata tätä tavaraa, kun pahvilaatikot alkaa käydä vähiin. Pitänee soitella lähikauppoihin, josko sieltä saisi hakea banaanilaatikoita. Tulevalla viikolla päästäänkin jo pikkuhiljaa tositoimiin, nimittäin torstaina mennään allekirjoittamaan uuden asunnon vuokrasopimus ja perjantaina Lotta saa hakea avaimen. Siitä seuraavalla viikolla, ennen Lotan synttäreitä, olisi tarkoitus sitten saada kaikki tavarat Espoosta muutettua. Enää siis reilu viikko tätä hyppelyä kahden kaupungin välillä ristiin rastiin jäljellä, ah! 

Päräytettiin meidän 12-tuntinen yhteinen päivä käyntiin överillä aamupalalla, joka sisälsi vesimelonia, viinirypäleitä, munakasta, luomunakkeja, luomumehua, kahvia (oli sekin luomu :P), sämpylöitä ja siihen läjäpäin täytettä. Ei jaksettu puoliakaan syödä, mutta fiilis oli ihana, niinkun hotelliaamiaisella, mitä rakastetaan! :)

Seuraavaksi vuorossa oli retki Nuuksioon Mökön kanssa sillä ajatuksella, että voisi samalla katsella josko kantarelleja osuisi silmään. Lotta jaksoi olla innoissaan sienien etsimisestä retken alussa noin kilometrin ja huudella jokaikisestä vastaan tulleesta sienestä "TATTI! Kato tossakin, TATTI! ANSU MIKSET SÄ POIMI NÄISTÄ MITÄÄN?! TATTI!!!" Siinä vaiheessa, kun Lotta bongasi hirvikärpäsen itsestään ja Mököstä, ilmoitti hän lopettavansa tähän. :D Funny, koska mähän olen meistä se, joka juoksee huitoen karkuun yhtä sun toista mönkiäistä ja pörriäistä, joka uskaltautuu liian lähelle.  

Nää oli ehkä ainoot sienet, joista Lotta ei huutanut "tatti" ja hyvä niin.. Myrkkysieniä oli paaaaljon, tuntuu ettei sieltä sitten oikeen mitään muuta löytynytkään, koska suppilovahverokausi ei ole ihan vielä alkanut ja kaikki kantarellit on tainneet jo eksyä aiempien koreihin. 

Onneksi kuitenkin nämä muutama löydettiin! Ei siitä vielä mitään pakkaseen saatu tai edes kantarellikastikkeeseen, mutta ihana fiilis tarpomisen jälkeen bongata kuusi keltalakkista herkkusientä sammaleiden joukossa!

Kotimatkalla ajettiin Isoon Omenaan ruokakauppaan sekä tekemään muutamat ostokset. Ensimmäisenä oli vuorossa frozen yoghurtit, jotka oli ihan tajuttoman hyviä, mutta kolme tuntia myöhemmin vatsani ilmoitti, että tuli sitten vedettyä vähän turhan paljon laktoosia :/ Hemtexistä käytiin ostamassa uusi päiväpeitto sekä uusi verho tulevaan keittiöön. Lotalla on meinaan taas vaikka mitä "ihania sisustusideoita" (kuten hän itse aina asian ilmaisee) ja keittiöstämme on tulossa lila-vihreä, olohuoneesta vihreä-ruskea ja makkarista navy-henkinen. 

Kotiin päästyämme laitoimme tortillat tulille ja rentouduimme lopun yhteisen ajan kotosalla. 

Nyt ei muuta kun kohti uutta viikkoa, viimeistä viikkoa vanhassa työpaikassani ja samalla viimeistä kokonaista viikkoa espoolaisena! Espoosta puheenollen, näin yksi päivä kotiin ajaessani ihan tuossa kulmilla Isac Elliotin fillaroimassa kavereidensa kanssa. Uuuuu! :D Onneks Turussa on Robin, niin pääsee julkimoita sielläkin bongailee. Ja Mike Monroe. Ja se yks kokki, joka kokkaa Pirkka-juttuja. Ressu Redford ja pari entistä missiä. Ja kiinteistövälittäjä Jetro! Turku on hyvä! :)

Kylmää kanapastaa, eka viikko melkein takana!

Koska Lotta on blogimme kuvavastaava ja asuu jo Turussa, tulee tästä postauksesta "asia"painotteinen. Lotalla alkoi siis maanantaina uusi työ Turussa ja hän on viihtynyt siellä todella hyvin! Porukka on kuulemma tosi mukava ja työ itsessään on kuin onkin juuri sitä, mitä hän etukäteen ajatteli ja odotti. Onneksi näin, koska muutoin tämä erillään olo tuntuisi vielä ikävemmältä myös hänelle. 

Etukäteen ajattelin, että pärjään vallan mainioisti täällä yksinäni poikien kanssa. Mikäs hätä mulla täällä olisi. Pienesti ehkä jopa iloitsin, että saan syödä juuri sitä mitä itse haluan, raahata jääkaappiin löyhkääviä homejuustoja ilman, että kukaan tulee napisemaan siitä miten koko kämppä haisee pahalle. Nyt täytyy myöntää, että olihan se ihan mukavaa sen kaksi päivää, mutta ei enää niinkään.

Meidän suhteessa (poislukien aika, jonka Lotta asui Ruotsissa) mä olen ollut aina se joka tekee viikonloppureissuja tai pidempiä ympäri vuoden ja Lotta jää poikien kanssa kotiin. Usein olen käynyt Turussa yksinäni muutaman päivän, Imatralla mummini luona ja tänä kesänä olin Mökön kanssa jopa mökillä viisi päivää niin, että Lotta oli Toivon ja Papun kanssa kotona. Kun itse lähtee, ei sitä osaa edes ajatella miltä tuntuu jäädä. Toisaalta Lotta on niin tottunut siihen, että hänelle tuskin edes tekee tiukkaa olla musta erossa pari yötä, mutta mä en kyllä pidä tästä yhtään.

Koska mulla ei ole tällä viikolla ollut yhtäkään työvuoroa taaskaan, olen vain kyhnöttänyt kotosalla ja valmistellut muuttoa. Eilen, kun työvuoroni peruttiin tuli mitta täyteen ja päätin, että nyt tarviin jotain sosiaalista kontaktia ja päätin laittaa viestiä parille meidän tutulle, että mikäli heillä ei ole suunnitelmia, tulisivat testaamaan sushiburritoja, joita ajattelin valmistaa. No tietysti kaikilla oli jo menoa, koska suurimmalla osasta ihmisiä on sosiaalinen elämä ja yhdet eivät olleet edes Suomessa. Tästä lannistuneena koin hetkellisen low pointin istuen pöydän ääressä itkien ja eteeni tuijottaen. Lämmitin edellispäiväistä kanapastaa mikrossa ja söin vasta, kun se oli jo ehtinyt kylmetä.

Toisaalta tuo pieni heikko hetki auttoi ymmärtämään sen, että aivan varmasti ollaan tehty oikea päätös Turkuun muuttamisesta. Turussa mulla ei olisi ollut minkäänlaista ongelmaa saada seuraa maistelemaan sushiburritoja ja mieleen olisi tullut heti ainakin viisi ihmistä kelle soittaa. Oon kyllä niin onnellinen, että vaikka ollaan asuttu poissa Turusta viisi vuotta, ne ihanat ystävät, jotka mulla siellä oli, on siellä edelleen. Ja kohta voin käydä niiden kanssa iltalenkillä, kahvilla, kutsua syömään.. Musta tulee kohta taas sosiaalinen!! :)))

Ja Turusta puheenollen, huomenna sinne lähdetään Mökön kanssa!<3 Viikonloppu on yhtä juhlaa, kun lauantaina ensin nostetaan malja Lotan serkun ja tämän miehen kihlojen kunniaksi ja sunnuntaina toisen serkun kolmekymppisten kunniaksi. Enää siis yksi päivä ja yksi yö ja ensimmäinen viikko onkin selätetty! :)

PS. Tylsyyksissäni katselin eilen YouTube videoita ja opin muun muassa, että kanien riemunloikat ovat nimeltään binky ja ne tekevät niitä ilmaistessaan äärimmäistä onnellisuuden tunnetta. Ja kalisuttaessaan hampaitaan, pupu ilmaisee äärimmäistä tyytyväisyyttä. Ollaan usein mietitty, että onkohan Papu varmasti onnellinen, koska kissan ja koiran rinnalla, pupu ei ilmaise ihan samalla tasolla itseään. Kävi ilmi, että hän on äärimmäisen onnellinen ja tyytyväinen pikku kaveri, koska tekee näitä kahta asiaa usein. Voi pieni rakas Papupupu<3

YH-arki täältä tullaan!

Tänään se päivä sitten koitti, kun Lotta lähti Turkuun ja mä jäin kolmen pienen eläinlapsen yksinhuoltaja äidiksi. Huokaus. :D Lotalla alkaa uusi työ Turussa nimittäin huomenna ja jos tuleva asuntomme ei vaadi liikoja remppoja, saamme sen vasta puolesta välistä syyskuuta käyttöömme. Kolme viikkoa joudumme siis ainakin asumaan eri kaupungeissa satunnaisesti nähden. Ensimmäinen viikko tosin menee kevyesti, kun Lotu tulee jo myöhään tiistai-iltana kotona käymään ja lähtee vasta keskiviikkoillalla takaisin. Lauantaina taas mä menen käymään Turussa ja ensimmäisestä viikosta ollaankin jo selvitty! :) 

Tänään käytiin Mökön kanssa retkellä Nuuksiossa, syötiin tortilloja ja saunottiin. Viimeiseksi vielä katsottiin leffa, joka käytiin eilen lainaamassa valmiiksi ja herkuteltiin irtokarkeilla. Päivä meni onneksi melkein hujauksessa eikä ainakaan koko päivää ehtinyt murehtimaan. Lottaa vuoron perään jännitti ja itketti ja lopulta nauratti. Itse purin huulta ja nieleskelin kurkkua painavaa itkua viimeiseen asti, kunnes sain sen taltutettua ainakin hetkeksi taka-alalle. Onneksi pari seuraavaa päivää pitäisi mennä vauhdilla, koska mun to do-lista on aikamoinen. Huomisaamu alkaa muun muassa verovirastokäynnillä, jeeeee..... :D 

Viimeksi kun ollaan oltu erossa Lotan kanssa pidempiä aikoja, oli vuonna 2008 juuri kun oltiin tavattu ja Lotta muutti heti Ruotsiin. Meillä siis onneksi on kokemusta kaukosuhteesta, mutta nyt kun meillä on ollut jo useamman vuoden yhteinen koti, yhteinen arki ja sen rutiinit - puhumattakaan yhteisistä karvaturreistamme, tuntuu kyllä todella tyhjältä ja haikealta jäädä tänne yksinään. Nyt ei enää aamuisin ole kahvinkeitin ladattuna valmiiksi, ei aamupalaleipää ja jogurttiannosta jääkaapissa odottamassa eikä ketään kehen käpertyä yöllä töistä kotiin kipittäessä. Toisaalta..

Muru, we got this<3