Sivut

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Hilma 3 kk!

Meillä oli modeemi rikki jonkin aikaa, eikä siksi ole päivityksiä pieneen toviin tullut, mutta ei hätää - olemme täällä taas! 

Meidän pienenpieni-ihmetyttö Hilma on jo 3 kuukautta. Siis K O L M E. Järkyttävää! Mutta ah samalla niin hienoa! Tässä viimeisen kuukauden aikana on kehitystä ja kasvua tullut ihan hurjasti ja samalla se tahti on hirvittänyt ja ihastuttanut. Hirvittänyt siinä mielessä, että meidän pieni kolmekuinen ei enää ole mikään vauva. Ainakaan omasta mielestään. Hänhän ei sylissä missään makuuasennossa hengaa eikä todellakaan nukahda enää syliin rinnan päälle pieneen myttyyn.

Sen sijaan hän tukee omaa päätään, hymyilee, jutustelee, kiljahtelee, päristelee, käy jumpassa pikkuserkun kanssa, yrittää tarttua esineisiin ja kääntyy selältä makuulle pienellä avustuksella. 






Hilmalla on myös jo selkeä vuorokausi ja unirytmi. Aamulla sängystä noustaan yleensä kahdeksaan mennessä ja sänkyyn mennään yhdeksän ja kymmenen välillä. Siinä välissä herätään syömään yleensä kahdelta ja kuudelta. Välillä ensimmäinen pätkä nukutaan jopa kuusi tuntisena! Päivällä Hilma nukkuu 1-2h päiväunet vaunulenkin aikana ja päätteeksi. 

En muista kerroinko enempää Hilman refluksista, mutta sellainen harmitus hänelle todettiin tuossa reilu kuukausi sitten. Aluksi mahasta nouseva maito aiheutti meillä paljon huutoa ja epämukavuutta, mutta nyt Lotan ruokavaliolla ja maidon sakeuttajalla ollaan saatu Hilmaneiti hyvinkin tyytyväiseksi omaan oloonsa. Lehmänmaito on selvästi pahentanut Hilman oireita ja siksi Lotta onkin syönyt nyt pari viikkoa maidotonta. Viikon kuluttua Lotta kokeilee taas maitotuotteita ja jos ne aiheuttavat Hilmalla saman reaktion, kuin muutama viikko sitten, meidät marssitetaan maitoaltistustesteihin. Usein vauva-ajan refluksi tai maitoallergiasta johtuva refluksi paranevat iän myötä ja toki toivomme, että meilläkin nämä vaivat väistyisivät sitä mukaa kun Hilma kasvaa. :)

Ja sitten muuten se isoin 3-kuisen Hilman maailmaa järisyttänyt tapahtuma. Ensimmäiset rokotukset! 2-kuisena annettava oraaliliuos rota-rokote ei aiheuttanut mitään oireita ja sen neiti nauttikin ihan tyytyväisenä. Toista oli nämä piikitettävät 3-kuukautisrokotteet! Ja niitä annetaan vielä 2! Hilma ei tykännyt, ei sitten yhtään. Huuto ja itku oli niin kova, ettei lopulta tullut enää ääntäkään. Voi raukkapieni<3 Ja voi Lottaraukka! Mä nimittäin olin töissä, enkä päässyt mukaan ja sain välitöntä palautetta, ettei Lotta suostu menemään enää yksiinkään rokotuksiin yksin. 

Onneksi Hilma kuitenkin toipui rokotteista alta aika yksikön eikä muita oireita hänessä huomattu, kuin väsymys. Seuraavana yönä Hilma nukkui jopa 7,5 tuntia yhteen menoon ja lämmönnousuilta ynnä muilta sivuvaikutuksilta vältyttiin.

1 kommentti:

  1. Kunhan raskaus saadaan käyntiin, tuntuu aika kulkevan siivillä. Viikottain blogeja lukiessa hämmästyy, että joko ne ja ne on jo toisen kolmanneksen puolivälin yli, ja joko niiden ja niiden lapsi on jo monta kuukautta vanha. :)

    Toivottavasti Hilman allergiaoireisiin löytyy kaikille sopiva ja kätevä ratkaisu, ja imettäjän maidoton ruokavalio riittää.

    VastaaPoista