Sivut

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Viikonloppuvieraita ja luontopolkulöytö!

Lauantaina meillä oli vieraspäivä kun pari ystäväpariskuntaa tuli kylään! Toinen pariskunnista saapui Turusta asti ja olivat meillä siten myös yövieraina. Iltapäivällä kun oltiin saatu porukka kokoon nautittiin mun kokkailemat alku- ja pääruuat. Kevään kunniaksi alkuun oli tarjolla raikas Caprese, joka tarjoiltiin Lotan valitsemista sateenvarjo cocktail-tikuista... :D Pääruuaksi sitten savustin lohta, jonka kylkeen pyöräytin hollandaise-kastikkeen, luomuparsaa sekä uusia perunoita. 
Jälkiruuat ja leivonnaiset, makeat pastryt ylipäätään ei ole yhtään mun heiniä ja ne usein nakitankin jonkun muun vastuulle. Lotan serkku on onneksi kova leipomaan ja sovittiin, että hän tuo mukanaan jälkiruuan. Jäläksi oli ihan törkeen hyvä kookosomenakakku ja sen kanssa vaniljavalkosuklaa jäätelöä, nammm.  

Toiveista huolimatta en ollut saanut lauantai-iltaa töistä vapaaksi, vaan jouduin mennä neljäksi tunniksi siellä piipahtamaan. Lotta ja vieraat lähti perästä myös keskustaan ja  istuskeli Brondan barissa drinkeillä ja snackeillä, kunnes pääsin töistä. Brondan lasinalusissa komeilee omistajien karikatyyripiirrokset, jotka on kyllä aika osuvasti raapustettu. Olin tehnyt päivällä jääkaappiin valmiiksi kanafetapastasalaattia, jota lapoimme naamaan myöhään illalla, kun kotiin tultiin. Sitten mäkin sain lopulta käteeni viinilasin ja rentouttava viikonloppu sai alkaa. 

Aamulla Lotu tökki mut hereille kahdeksan jälkeen, että pitää nousta paistamaan vohveleita ja munakasta. Perinteisiin meillä kuuluu, että aina kun on yövieraita, heille tarjotaan kunnon "hotelliaamupala" ja tänään tietysti sunnuntain takia, ekstrana oli myös vohveleita. Aamupalapöydässä vierähtikin tovi, koska ruokaa tuli niiiin paljon eikä tässä kuvassa ole edes kaikki :D

Kun vieraat oli lähteneet, päätettiin lähteä hienon ilman kunniaksi retkelle. Löydettiin Suvisaariston kupeesta 5km luontopolku, jonka maasto ja maisemat oli upeita! Ens kerralla täytyy ottaa eväät mukaan ja uikkarit! Tässä hieman luontopolun kuvasaldoa:







Noin 1/4 reitistä oli hyväkuntoisia pitkospuita ja muuten maisemat ja maastot vaihteli nousuista, kallioista, metsästä ja rannoista. Oltiin marssimassa kohti lintutornia, kun nainen lapsineen kertoi alempana kalliota olevan kyy. Lotta kääntyi samantien ja vaikken tykkää yhtään käärmeistä, oli sitä pakko kuitenkin mennä pällistelemään. En tosin kovin lähelle edes päässyt, kun harmaamusta vajaa metrin mittainen kyy luikerteli ylös kalliota kohti. Sitten mullekin riitti ja lähdettiin vähän äkkiä jatkamaan matkaa!

Puolentoista tunnin lenkkeilyn jälkeen sai sitten hyvällä omalla tunnolla syödä viimeiset kakun ja vohvelien rippeet jäätelön ja kahvin kanssa. Ah mikä ihana sunnuntai! Parasta on, että se ei ole vielä edes ohi! Vielä on aikaa katsoa leffa, viedä pikku pojat ulkoilemaan takapihalle sekä mässäillä viikonloppuherkkuja. Bon Sunday everyone! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti